Trevorin kirjeiden piti alunperin löytyä pelistä Resident Evil 1, mutta ne poistettiin koska ne olisivat paljastaneet liikaa liian aikaisin...

Trevorin kirjeet

Kutsu

13. marraskuuta 1967

Kun olin tehnyt työni ja lähtenyt New Yorkista saavuin viimein kartanolle kuudelta illalla. Aula on hyvin tilava. Toiseen kerrokseen johtavat pääportaat ovat myös vaikuttavat. Kaikki nämä asiat saavat minut taas nostalgiselle tuulelle. Tämän paikan suunnittelusta olen eniten ylpeä.

Kääntyessään puoleeni Lordi Spencer pudistaa valkeita hiuksia olkapäiltään. Hän näyttää vaikuttavalta, ja ensisilmäyksellä voi tuntea että hänen itseluottamuksensa on korkea. Hän kertoo minulle heti että vaimoni Jessica ja tyttäreni ovat matkustaneet Emma-tädin luo joka on sairas, ja sitten nostamme maljan. Me olemme ainoat jotka tietävät tämän talon sisällä olevista lukemattomista salaisuuksista. Syvästi tyytyväisinä tähän kaikkeen maistamme viiniä.

Juhla-ateria

Ruokasali on uskomaton. Isolle mahonkipuiselle pöydälle on harmonisesti laitettu erilaisia ruokia. Kun nostaa katseensa, näkee toisessa kerroksessa "Rodin"-tyylisen jumalatarta esittävän patsaan, joka näyttää katselevan meitä. Mutta kaikesta tästä yltäkylläisyydestä huolimatta juhla-ateriasta voi nauttia vain kaksi vierasta (Spencer ja minä). Vain me kuulemme kellon viisareiden hiljaisen äänen. Aah, kunpa vain Jessica ja LISA olisivat täällä! Spencerin mukaan he saapuivat kolme päivää minua ennen ja pitivät myös talosta. Lisa erityisesti hyötyi Spencerin ystävällisyydestä ja pystyi soittamaan pianoa. Kuulemma hän soitti Beethovenin "Moonlight Sonataa" (hänen erikoisuutensa). Tuossa täyden kuun illassa jossa melodia näytti lyövän laudalta satelliitin joka loimotti metsän yllä joka ympäröi taloa, Spencer oli kiittänyt vaimoani tuosta mahtavasta hetkestä. Kuvittelen ylpeänä että noiden kahden kasvot loistivat mielihyvästä.

Epäilyksiä

14. marraskuuta 1967

Lordi Spencer opasti minua ympäri kartanoa. Hän avasi monen huoneen ovet. Nuo huoneet on koristeltu mitä upeimmalla taiteella: maalauksia Da Vinciltä, veistoksia Raphaelilta...

Yhdessä huoneessa täytetyn pedon silmä loisti omituisesti, ja toisessa huoneessa keskiajan ritareiden haarniskat oli laitettu hyvään järjestykseen lähelle kapteeniaan.

Kaikki nämä arvoesineet Lordi Spencer oli kerännyt vuosien aikana ja hän on eittämättä yksi maailman rikkaimmista miehistä.

"Pidätkö siitä? Toivon käyttäväni tätä asuntoa virkistyspaikkana uudelle yhtiölle. Eivät vain työntekijät vaan myös vieraat voisivat käyttää tätä."

Hänen projektinsa on suunnitella kansainvälinen teollinen lääkeyhtiö. Hän kertoi minulle että tämän yhtiön nimi olisi "Umbrella". Mutta minä ihmettelen miksi hän piilotti niin monta asiaa asuntoonsa. Hän voi sanoa että haluaa tehdä virkistyspaikan mutta se on liioiteltua. Jopa tässä tapauksessa hänen tekoihinsa oli syynä hänen intohimonsa.

18. marraskuuta 1967

Perheeni ei ole palannut vielä. "Onko Emma-täti niin sairas?" Epäilen sitä. Puhelinta ei ole asennettu, mikä on vähemmän kätevää. Menin ulos toisen kerroksen parvekkeelle selvittääkseni ajatuksiani. Variksia oli kaiteella, ne katsoivat minua ja rääkyivät oudosti.

Sain pimeän ennakkoaavistuksen. Minulla on jatkuvasti outo tunne kuin minua tarkkailtaisiin... Näin hämmästyttävän asian, pienellä pihalla. Tikapuut jotka johtavat alas alikulkutunneliin, ja jotka vesiputous peittää. "Tuo ei ole minun työtäni. Milloin tuo siis rakennettiin??"

Kun kyselin tätä itseltäni kolme miestä joilla oli mukanaan valkoisia paitoja ilmaantuivat paikalle ja sanoivat töykeästi: "Kuka sinä olet? Sinun ei pitäisi kävellä ympäriinsä vapaasti."

Ja he ajoivat minut ulos.

Lisää epäilyksiä

20. marraskuuta 1967

Ei ole jälkeäkään haulikosta jonka vaimoni antoi Spencerille syntymäpäivälahjaksi. Poltan tupakkaa huoneessa missä on rikkonainen haulikko ja arvioin että se hämää ihmisiä ja käy alkuperäisestä. Mietin kuka vaihtoi Spencerin haulikon tähän käyttökelvottomaan haulikkoon ja miksi?

Vaimoni ja tyttäreni eivät ole palanneet ja minä alan olla todella huolissani. Rikas työnantajani kertoi minulle että perheeni ja minä emme voisi olla kartanossa enää pidempään ja kun ehdotin että liittyisin heidän seuraansa huomenna, hän nauroi ja sanoi että on hyödytöntä huolehtia tuolla tavalla.

21. marraskuuta 1967

Matkatavarat kerättiin ja joku vei minut isoon huoneeseen ensimmäisessä kerroksessa joka on varattu vastaanottoon. Koska Lordi ei ollut vielä saapunut, katselin maalauksia valkopaitaisen miehen seurassa. Hän oli yksi kolmesta tuntemattomasta miehestä pihalla.

"Elämä on rikas ja lyhyt". Seinällä olevissa maalauksissa kuvattiin aikaa miehen elämällä, syntymästä kuolemaan.

"Sinun perheesi kuoli", mies nauroi kun hän katseli minua viekkaasti. Aika tuntui pysähtyvän. Mistä mies puhui? Samalla hetkellä tunsin karmean kivun niskani alaosassa ja murruin lattialle.

Ensimmäinen pidätys

24. marraskuuta 1967

Kuinka hänestä on tullut tälläinen mies? Mitä täällä tapahtui? Ja mikä oli tämän "Umbrellan" tavoite?

Olin vankina tässä huoneessa ja aika kului hitaasti. "Tarkoitus on pitää kaikki tämä salassa, ja koska sinä olet tuntematon..." Eräänä päivänä mies valkoisessa paidassa sanoi tämän minulle tuodessaan ruokaa.

Mikä salaisuus on tärkeämpi kuin ihmiselämä?

Lordi Spencer ja minä olemme ainoat jotka tietävät tämän kartanon salaisuudet, ja jos minä kuolen, hän on ainoa jolla on tämä tieto. Siksikö meillä on nuo oliot jotka kulkevat kartanon mailla? En voi jäädä tänne ja tulla syödyksi tai jotain pahempaa. Minun täytyy paeta täältä. Kun loin tämän kartanon, Lordi Spencerin arvoituksia kohti tunteman oudon kiinnostuksen mukaisesti, keksin tavan paeta kelle tahansa joka löytäisi itsensä vangittuna täältä.

Vaikuttaisi siltä että Lordi Spencer tahtoo testata tämän metodin minulla...

Tällä hetkellä yksi lukemattomista olioista jotka kansoittavat lattian ja katon tippui katosta päälleni. Tuntemattomasta syystä, se näytti houkuttelevan niitä. Hyppäsin vaistomaisesti taaksepäin ja noustessani ylös tallasin ison osan niistä. Mitä nämä oliot ovat? Muurahaisia?

27. marraskuuta 1967

Onnistuin viimein pakenemaan tästä huoneesta. Mutta kukaan ei voi lähteä kartanosta tuosta vain. Tarvitaan crestit, tiikeripatsaan puuttuva silmä ja kultainen emblem. En voi löytää mitään muuta! Minulla ei ole aikaa tähän.

Toinen pidätys

28. marraskuuta 1967

En pysty löytämään sanoja sille. Kasvi, absurdin iso, täyttää koko huoneen. Jumala ei ole voinut luoda tuollaista.

30. marraskuuta 1967

On mahdotonta päästä ulos. Valeboratorio johtaa maanalaiseen luolaan ilman näkyvää ulospääsyä. Ja viimein minä löysin sen: Yhden korkeakorkoisen kengän ja muiston, että kaiken takaa löydän ulospääsyn. Jessica. Joutuivatko vaimoni ja tyttäreni kärsimään saman kohtalon kuin minä? Ei, minä pakenen kaikin keinoin, kuten he tekivät ennen minua.

Epätoivo

5. joulukuuta 1967

Kurkkuni on kuivunut. En syönyt moneen päivään ja en tiedä kuinka kauan vielä kestän. Olen tulossa hulluksi. Miksi? Koska olen kuin rotta, yritän epätoivoisesti paeta laboratoriolabyrintistä. Oliko kiinnostukseni tämän asunnon epänormaaliin arkkitehtuuriin niin tuomittavaa?

7. joulukuuta 1967

Olen pimeässä ja kosteassa, salaisessa maanalaisessa osastossa. Ja täällä, yhtäkkiä, jotain hirveää vastapäätä minua... Sytytän viimeisen tulitikkuni käsi vapisten. Täällä on hautakivi ja siihen on kaiverrettu minun nimeni. Millainen psykopaatti tekisi näin?

"George Trevor", sehän olen minä? Spencer laskelmoi kaiken alusta asti, että tulisin tänne ylös hengittämään, ja valmisti hautani. Tajuten, onnistuen, ohjaamaan huomioni pois jokaisesta mahdollisesta tavasta paeta. Jessica, anna anteeksi minulle. Vähän aikaa... Se on aika mitä on jäljellä ennenkuin liityn seuraasi paratiisissa.

George Trevor

Suomentanut Bella

Takaisin Ressa-sivuille...