© By Crocodile Funkee

RESIDENT EVIL - OUTBREAK

F I L E # 2

HAHMOT

Kevin Ryman
Special Item: Magnum.45 automatic handgun +.45 automatic magazine.

Vitality: 2300 <>

Kevin on suunniteltu selvästi aloitteleville pelaajille. Hän kantaa mukanansa jo valmiiksi yhtä pelin tehokkaimmista aseista, Magnum.45 automatic handgunia. Ase on todella tehokas ja sillä voi kaataa monenlaiset örmyt helposti. Aseen panokset kannattaa säästää ja käyttää harkiten. Etenkin pelattaessa very hard-vaikeustasolla. <>

Aseiden lisäksi, Kevinin etuihin kuuluu mm. potkiminen, jota kannattaa soveltaa ovien hajottamisessa, sekä vihollisten loitolla pitämisessä. Lisäksi Kevin hallitsee kyynärpäätaklauksen, joka on tehokkaampi, mitä muiden pelaajien tavallinen taklaus. Kuitenkin sen hitauden vuoksi sitä harvemmin kannattaa käyttää. Suosittelen mieluummin potkimista, sillä voit pitää myös asetta kädessä samalla, kun potkit zombeja takamukseen. Taklauksen aikana ase täytyy ottaa pois käytöstä.

HUOM: Kyynärpäätaklauksella voi oikealla ajoittamisella sinkauttaa zombeja kauas horisonttiin. Täten saat aikaa paeta/keskittyä muihin asioihin.

Kevin osaa tämän lisäksi tehdä aseillaan potshot-liikkeen, jonka avulla voit aiheuttaa vihollisille enemmän vahinkoa ja hyvällä tuurilla saada heidät hetkellisesti päästään sekaisin. Tehdäksesi potshot-liike, tähtää vihollista R1-napista, odota pari sekuntia ja kun hän heilauttaa asettaan, laukaise. Onnistuneesta potshotista pitäisi lähteä kunnon rusahdusääni.

<>
Mark Wilkins
Special Item: Handgun + Handgun magazine
Vitality: 3000 <>

Mark on hyvä valinta, mikäli aiot käyttää handgunia vihollisiin. Markilla kun on oma pyssy jo omasta takaa, joten voit säästellä muita aseita pelitovereillesi. Lisäksi Markin vitality on todella korkea, joten Mark voi ottaa vastaan todella paljon vahinkoa, ennen kuin hän kupsahtaa. Tosin hänen virusmittari nousee todella nopeasti. <>

Markin erikoisliikkeisiin kuuluu suojaaminen, jonka avulla voit ehkäistä zombien hyökkäyksiä + suojata tovereitasi. Voit esim. suojata Alyssaa sillä välin, kun tämä tiirikoi oven lukkoa auki. Mark ottaa vahinkoa vastaan, mutta vain todella vähän. Tällä tavalla voit pelastaa jopa parhaimmillaan Alyssan hengen. Muista käyttää suojausta hillitysti, sillä jatkuva torjuminen voi koitua kohtaloksesi. <>

Mark osaa myös todella kätevän melee Swing-hyökkäyksen. Ota rautaputki, tai jokin vastaava melee-ase käyttöön, tähtää vihollislaumaa, odota pari sekuntia ja kun hän heilauttaa asettaan, paina X. Mark tekee tyylikkään pyöräytyksen ja tekee paljon vahinkoa lähettyvillä oleville vihollisille + sinkauttaa viholliset pitkän matkan päähän. Tätä liikettä kannattaa käyttää hyödyksi, kun vihollisia on enemmän, kuin yksi käymässä ryhmäsi kimppuun.

HUOM: Koska Mark on isokokoinen körmy, ei hän pysty piiloutumaan kaappeihin tai menemään sänkyjen alle turvaan. Toisaalta hänen kokonsa ansiosta, hän voi työntää raskaita esineitä yksin, kun tavallisesti hommaan tarvitaan kaksi. Lisäksi Mark työntää laatikoita todella nopealla vauhdilla.

<>

<>Jim Chapman<>
Special Item: Coin + Lucky Coin
Vitality: 1800

<>Jimin käyttöä kannattaa harjoitella, ennen kuin hänet valitsee. Hänellä on alhainen vitality ja hänen virusmittari nousee myös suhteellisen nopeasti. Lisäksi Jim juoksee melko hitaasti. <>

Jim kantaa mukanaan kolikkoa, jota viskelemällä voit korottaa hänen iskuprosenttiaan. Tämä vaikuttaa mm. siihen, että hän saa enemmän vahinkoa aikaiseksi, kun hän käyttää asetta. Kolikolla voit pelata ”Kruunaa ja klaavaa”. Homma toimii siten, että joka kerta kun saat kruunan (Heads), iskuprosentti kasvaa 10 %. Eli Jimin iskut ovat tällöin 10 % tehokkaampia. Jos saat toisen kruunan peräkkäin, on iskuprosentti tällöin 20 %. Kolmas peräkkäin, 30 %. Mutta mikäli välillä tulee klaava (Tails), iskuprosentti resetoituu ja laskee takaisin nollaan, josta nouseminen alkaa alusta. Lisäksi pikkukolikon kantaminen (joka on pelin alussa Jimin inventoryssa) kasvattaa iskuprosenttia. <>

Jimin hyötyliikkeisiin kuuluu mm. ”kuolleen leikkiminen”, jota on hyvä käyttää väistöliikkeenä, kun jokin isompi vihollinen/vihollislauma on käymässä kimppuun. Tähtää R2-näppäimestä (tai R1, mutta R2 on suotavampaa) ja paina ympyrää, niin Jim käy maaten ja esittää kuollutta. Viholliset eivät täten välitä hänestä ja kävelevät tämän ohitse. Kuitenkin tätä liikettä kannattaa käyttää hillitysti, sillä Jimin esittäessä kuollutta, nousee virusmittari nopeammin kuin tavallisesti. Parhaimman hyödyn saat tästä liikkeestä irti, kun käytät tätä vain sekunnin pyrähdyksinä. Täten virusmittari ei ehdi nousta kovin korkealle. <>

Jim osaa myös swing combo-liikkeen, jota kannattaa käyttää samoissa tilanteissa, kuin Markin melee Swingiä. Ota jokin melee-ase, tähtää vihollista ja yritä saada naputeltua X:ää oikeassa tahdissa. Täten Jim tekee liikettä niin kauan, kuin osut oikeaan rytmiin. Itse olen saanut vain kuusi lyöntiä maksimissaan aikaiseksi yhdellä combolla, mutta olen kyllä kuullut, että on mahdollista saada myös jopa useita kymmeniä iskuja peräkkäin.

HUOM: Jim voi nähdä kartastaan kaikkien esineiden paikat, vaikka tämä kävisi huoneessa ensimmäistä kertaa. Tutkimattomat esineet on ilmoitettu kartassa kysymysmerkeillä.

<> <>HUOM2: Jotkin viholliset saattavat tehdä vahinkoa Jimille, vaikka tämä esittäisikin kuollutta. Kuten esimerkiksi mega bitet Underbellyssä.

<>George Hamilton<>
Special Item: Medical kit + Capsule shooter
Vitality: 2100

<>Georgen valitsemista kannattaa harkita vakavasti. Hän kun ei satu olemaan kovin aloittelija-ystävällinen hahmo. Kuitenkin Georgea itse käytän suurimmaksi osaksi siksi, että hänen ääninäyttelijänsä on todella hulvaton. Avunhuudot kuulostavat mielestäni lähinnä koomisilta. <>

George kantaa mukanaan capsule shooteria, joilla voit parannella ystäviäsi. Lisäksi hänen medical kitillä voi valmistaa erilaisia pillereitä herb-mixeistä, joita voit taasen ladata aseeseesi ammuttavaksi. Antivirus-pillereitä voit käyttää myös vihollisten tappamiseen, mutta kannattaa siinä tapauksessa tähdätä R2-näppäimestä, sillä automaattitähtäin hakee kohteeksi aina lähimmän ryhmäläisesi. <>

Tämän lisäksi George osaa tehdä ns. väistötaklauksen. Kun zombi on tarraamassa limaisilla tassuillansa sinuun, tee väistötaklaus tähtäämällä R1-näppäimestä ja painamalla ympyrää. (Pitämällä ympyrää pohjassa voit pitkittää taklauksen alkamista!) Oikealla ajoituksella väistät zombin liikkeen + isket häntä vieläpä takaisin. Georgen taklaus on aavistuksen tehokkaampi, kuin tavallinen taklaus, mutta myös hitaampi.

<>David King<>
Special Item: Toolbox + Lighter
Vitality: 2200

David on yksi hyödyllisimmistä hahmoista ja hyvä valinta niin uusille, kuin veteraaneillekin. Hänen toolboxilla voit mm. luoda uusia esineitä yhdistelemällä yksittäisiä esineitä vinyl tapella ja korjata hunterin rikkomia aseita junk partseilla. Siksi olisikin suotavaa, että Davidilla pelatessasi käytät vain ja ainoastaan ”kotitekoisia” aseita ja jätä muut aseet toisille hahmoille. Sinun etusi on luoda uusia aseita! Käytä sitä siis hyödyksi!!

<> <>Davidin toolboxista löytyy myös 12 kappaletta jakoavaimia (Monkey wrenchejä), joilla voit viskellä vihollisia ja tainnuttaa heitä väliaikaisesti. Tähtäämällä R1-näppäimestä ja painamalla ympyrää heität yhden jakoavaimen. Muista kuitenkin, että jakoavainten määrä on rajallinen, joten käytä niitä vain äärimmäisessä hätätilanteessa. <>

Aseiden tekokyvyn lisäksi David on todellinen puukkovirtuoosi. Käyttämällä Davidin puukko-erikoisliikettä saatat aiheuttaa vihollisille todella paljon vahinkoa. Erikoisliike vaatii oikeanlaista X-napin tahdittamista ja koostuu neljästä painalluksesta. Kannattaa harjoitella liikettä kaikessa rauhassa. <>

Tahditus menee suunnilleen seuraavalla tavalla:

===================

0-----------1-----------2------ (sekunnit)

===================

|----|--------|-----------|------- (painallukset)

===================

<>Kun osaat käyttää puukkoa tarpeeksi hyvin, käytä sitä ensisijaisena aseenasi. Näin säästät ammuksia ja saat aikaan lähes yhtä paljon tuhoa, kuin tuliaseet.

HUOM: Davidin sytkäri kannattaa säästää, sillä sen avulla voit sytytellä mm. molotovin cocktaileja sekä aktivoida aikapommeja. (FB:ssä sytkärille tule todella paljon käyttöä.)

<> <>HUOM2: Opas Davidin tool kitin käyttöä varten: <>

Mitä kivaa vinyl tapella? <>

Flame Spray
- Lighter + pesticide spray

Spear - Butcher knife + wooden pole

Hammer - Concrete piece + iron pipe

Stun Rod -Iron pipe + battery

Wooden Pole - Wooden stick + wooden stick

Molotov Cocktail - Alcohol bottle + Newspaper + Lighter (Tämän voi tehdä kuka tahansa, jolla on sytkäri inventoryssa.)

<>Mitä kivaa junk partseilla? <>

Time Bomb
- Battery + junk parts + lighter

Grenade Launcher - Model grenade launcher + junk parts -

Handgun - Broken handgun + junk parts

Shotgun - Broken shotgun + junk parts

<>Alyssa Ashcroft<>
Special Item: Lockpick + Stun gun
Vitality: 2000

<>Alyssa kannattaa jättää niille pelaajille, jotka osaavat käyttää hänen lockpickiä ovien ja laatikoiden aukomiseen. Alyssa kantaa mukanaan stun gunia, johon voi ladata lisää ”ammuksia” akuista. Aseelle tulee hyötykäyttöä mm. Desperate Times-skenaarion lopputaistossa, jossa zombien taltuttaminen on vähintäänkin hyödyllistä. <>

Kuten mainittu, Alyssa kantaa mukanaan lockpickiä, jonka avulla voit aukoa lukittuja laatikoita/kaappeja sekä joitain ovia. Lockpickissä on neljä erilaista ”avainta”, jota käyttämällä voit yrittää aukoa ovia. Oikea avain oikeaan oveen nopeuttaa ovenaukaisua. Mene lukon kohdalle, avaa valikko ja valitse lockpick, valitse jokin neljästä eri avaimesta (I, W, P ja S) ja naputa X:ää niin kovaa, kuin pystyt. Kun lukko aukeaa, kuuluu naksahdus ja ruutuun ilmestyy teksti, jossa mainitaan lukon aukeamisesta. <>

Alyssan erikoisliikkeisiin kuuluu back step, jonka avulla Alyssa voi loikkia taaksepäin ja perääntyä vihollislaumalta. Todelliset laiskajaakot käyttävät back stepiä myös portaissa, mutta loppujen lopuksi on aivan sama käveleekö, vai loikkiiko portaat. Tehdäksesi back step, tähtää ja paina ympyrää. <>

Alyssa voi ainoana naishahmona suorittaa potshot liikkeen aseillaan. Katso Kevinin osuudesta tarkempia tietoja!

<>Yoko Suzuki<>
Special Item: Knapsack + Lucky charm
Vitality: 1300

<>Yokolla on omat todella hyvät, mutta myös todella huonot puolensa. Hänen Virus-mittari nousee hyvin hitaasti myös silloin, kun hän on kontallaan. Voit seikkailla parhaimmillaan jopa kaksi tuntia, ennen kuin virus-mittari näyttää huolestuttavia lukemia. Toisaalta taas, Yokon vitality on kaikista alhaisin, joten hän voi joutua turvalleen melko nopeasti. <>

Yoko kantaa mukanaan reppua, jossa on tilaa neljälle lisäesineelle. Voit kantaa mukanasi skenaarion tähdellisiä esineitä, jotta muut voivat kerätä lisää aseita ja ammuksia. Tai toisinpäin, miten sitten ikinä haluat. Lisäksi pitämällä lucky Charmia voit välttää useilta eri äkkikuolema-tilanteilta. Voit esim. välttyä Titanin (elefantin) liiskaantumiselta, hunterin surmaniskulta ym. Lisäksi lucky charmia kantaessasi viholliset eivät käy yhtä herkästi kimppuusi, vaan ne käyvät muiden pelaajien riesaksi. <>

Yoko voi väistellä hyökkäyksiä käyttämällä konttausliikettään. Kun viholliset ovat käymässä käsiksi, tähtää ja paina ympyrää. Yoko kääntyy taaksepäin ja ottaa muutaman reilun konttauksen välttääkseen hyökkäystä. Mitä pitempään pidät ympyrää pohjassa, sitä kauemmaksi hän konttaa turvaan. Konttausta ei tietenkään voi jatkaa loputtomiin. Muutaman ”askeleen” jälkeen Yoko nousee takaisin ylös. Tätä liikettä on hyvä soveltaa myös väistöliikkeenä, joten harjoittele konttausta eri tilanteissa.

HUOM: Yokon konttauksella voit mm. laukoa miinoja End Of The Road-skenaariossa ilman, että Yoko kärsii vahinkoa. Täten voit säästää tiimiläistesi panoksia.

<> <>HUOM2: Koska Yokon vitality on hyvin alhainen, ei hänen parantamiseenkaan tarvita kummoisia rohtoja. Tästä syystä kannattaa antaa vahvojen pelaajien käyttää first aid sprayt. Yoko voi parantaa itsensä täydellisesti muutamalla hassulla herbillä.

<>Cindy Lennox<>
Special Item: Herb case + Bandage
Vitality: 1500

<>Cindy kuuluu samaan kategoriaan Yokon kanssa. Hyötyjä löytyy, mutta myös haittoja. Cindyllä on Yokon tapaan myös hyvin alhainen vitality. <>

Cindy kantaa mukanaan herb casea, johon voit laittaa kutakin herb-lajiketta kolme kappaletta + säilöä yhtä herb-mixiä. Eli kutakin maksimissaan neljä kappaletta. Tämä on todella hyödyllinen etenkin Desperate Times-skenaariossa, jossa voit kerätä herbejä laitoksen sisältä, tehdä sekoituksia ja jättää niitä sitten aseman ulkopuolelle odottamaan lopputaistoon. <>

Jos ryhmäläisesi on dangerillä/muuten huonona, ota hänestä tukea, avaa herb case, valitse haluttu herb-mix (tai yksittäinen herb) ja valitse aid-komento. Täten parannat toverisi ja hän on taas kunnossa, valmis toimimaan. Osan herbeistä voi tietenkin antaa Georgelle, jotta tämä voi tehdä omia sekoituksiaan medical kitillään. Cindyn bandagellä voit parantaa ryhmäläisiäsi bleed-statuksesta ottamalla heistä tukea ja päästämällä irti. Tätä esinettä kannattaa pitää mukana niin pitkään, kuin mahdollista. Skenaarion varrelta löytyy varmasti muuta hyödyllistä tavaraa, joka kannattaa vaihtaa bandageen. <>

Cindyn erikoisliikkeisiin kuuluu kyykkyliike, joka on todella kätevä väistäessä hyökkäyksiä. Liikkeellä voi väistää melkein mitä tahansa asioita. Väistääksesi tähtää ja paina ympyrää.

HUOM: Kuten Yokolla, Cindynkin on parasta parantaa itsensä muutamilla herbeillä ja jättää first aidit isoimmille korstoille.

<>

© By Crocodile Funkee


RESIDENT EVIL - OUTBREAK


F I L E # 2

SKENAARIOT

Wild ThingsEvent checklist


Valitse mieleisesi hahmot ja vaikeustasot. Ja sitten vain pelaamaan…

*Alkuvideo* (Videossa näkyy Raccoon Cityn katujen kaaosta ja kuolleita eläintarhan eläimiä.)

*Välivideo* (Cindy huomaa raportin ilmoitustaululta ja pohtii, että tie pelastukseen kulkee ainoastaan eläintarhan poikki.)

In front of Elephant Restaurant:

Kun peli alkaa, tutki ympäristöä kaikessa rauhassa. Selkäsi takana on portti joka vie eläintarhaan, mutta se on toistaiseksi lukossa. Sinun tulee etsiä jotain, jolla avata se. Lähde kävelemään tietä pitkin eteenpäin.

Kun saavut ravintolan eteen, tutki ilmoitustaulua. Taululta löydät kartan läheisestä alueesta, sekä ”Evacuation order”-memon. Voit nyt marssia ravintolan sisälle, mutta kannattaa ensin tutkia lähistöllä olevaa rekkaa aseiden/ammusten toivossa.

Elephant Restaurant:

Ravintolan sisälle päästyäsi mene takahuoneeseen. Varo naiszombieta, joka väijyy nurkalla. Voit houkutella hänet etuovelle tai taklata/potkia ja juosta ohi sillä välin, kun zombie on poissa tolaltaan. Tutki pöytää ja ota ”Joseph’s notebook”. Nurkassa pitäisi olla jokin parannusväline. Riippuen vaikeusasteesta, löydät joko first aid sprayn taikka green herbin.

Nyt kun sinulla on koodi eläintarhan porttiin (Joseph’s notebookissa), voit joko palata takaisin alkuun. Suosittelen kuitenkin tutkimaan paikkaa esineiden toivossa. Pöydän luona pitäisi olla ovi, jonka lukon voi hajottaa. Potki/taklaa ovea niin kauan, kuin ovi aukeaa. Voit toki käyttää asetta, mutta yleinen sääntö on, että panoksia säästetään viimeiseen asti. Myös Alyssan lockpickiä voi käyttää oven aukaisemiseen.

Kun lukko hajoaa, pääset keittiöön. Keittiöstä löytyy mm. bolt cutter (jota voi käyttää myös portin aukaisemiseen) ja raccoon medal, jolle tulee myöhemmin käyttöä. Very hardilla täältä voit löytää hunting riflen, joten täällä kannattaa vähintäänkin piipahtaa. ”Herb pie recipe”-memon löytää läheltä bolt cutteria baaritiskiltä, mutta sinun täytyy pelata Cindyllä, jotta memo ilmestyy. Nyt suuntaa tiesi takaisin ravintolan puolelle ja avaa lukko myös ravintolan takaovesta. Joko edelleenkin potkimalla/taklaamalla taikka Alyssan lockpickilla. Mikäli pelaat hard-tasolla, niin ota Revolveri ravintolasalin syrjäiseltä pöydältä talteen, ennen kuin menet takapihalle.

Back Alley:

Takapihalla odottaa muutama zombie, joita on helppo väistellä samalla taktiikalla, kuin sisällä ollutta zombieta. Roskasäkistä löytyy ”Zoo pamphlet 2”-memo, jossa selitetään raccoon medalien käyttötarkoitus. Täältä tulisi löytää myös haulikko/hunting rifle, riippuen vaikeustasosta. Kun olet tutkinut paikan, palaa takaisin ravintolan sisälle. Kujan toisessa päässä on vielä yksi ovi, jonka voi aukoa hakkaamalla. Kuitenkin ovi johtaa takaisin ravintolan etupihalle ja pääset toiselle puolelle nopeammin kiertämällä ravintolan kautta.

Elephant Restaurant:

Juokse etuovelle ja vältä mahdollisia zombeja.

In front of Elephant Restaurant:

Juokse takaisin alkuun ja käytä joko bolt cutteria tai ”Joseph’s notebookia” avataksesi portin lukon.

*Välivideo* (hahmosi aukaisee portin, tuijottaa ympärillensä ja letkauttaa nokkelan repliikkinsä…)

Videon jälkeen juokse eläintarhan sisälle.

VH-Vinkki:
Kannattaa edetä ravintolaan takapihan kautta. Alyssan lockpickille tulee käyttöä, joten yksi Alyssa-tyypin hahmo olisi hyvä olla mukana. Mark-tyypin hahmo voi suojata Alyssaa tämän aukoessa lukkoja. Kevin-tyypin hahmo voi käyttää Magnuminsa ammukset zombeihin takapihalla ja ravintolan sisällä. Aseelle kun ei ole suurempaa hyötykäyttöä muualla skenaariossa. Kun hunting rifle on saatu poimittua talteen keittiöstä, yksi pelaaja voi juosta portille avaamaan lukon. Muut voivat odottaa keittiön turvissa ”teleporttautumista” eläintarhaan.

South Concourse

Mikäli aukaisit portin yksin ja menit muita ennen eläintarhaan, ehdit tutkia paikkaa hetken aikaa (ja ottaa eläintarhan kartan isosta karttataulusta lähellä sisäänkäyntiä…) kunnes tulee…

*Välivideo* (Titanin, zombie-elefantin näyttävä sisääntulo! Traaginen nakkikioskin tuhoutuminen…)

Pahin painajaisesi saa täten alkunsa… (Päätä itse kumpi.)

Onneksi elefantista ei juuri ole suurempaa ongelmaa, mikäli tiedät, mitä tehdä. Elefantti on hyvin hidas liikkeistään ja jos pysyt hänestä loitolla, hän ei kiinnitä sinuun huomiota. Kaiken lisäksi elefantti tulee vastaan vain muutamilla eri alueilla, joten yhteentörmäyksiä ei tule mielettömän montaa kertaa. Voit tietenkin tappaa hänet jo tähän paikkaan (mikäli ammukset riittävät), mutta mielestäni elefanttia ei ole järkeä tappaa vielä kentän alussa. Haaskaat vain kallisarvoisia ammuksiasi.

Kun peli alkaa taas, juokse selkäsi takana olevasta ovesta, lähellä rikkimennyttä nakkikioskia. Mikäli sinulla on aikaa ja olet kokenut, voit tutkia kuolleen tekoäly-Cindyn ruumista ja poimia joitain hyödyllisiä esineitä mukaasi. Kuten esim. herbejä.

HUOM: Kuollutta Cindyä ei ole täällä, mikäli joku ryhmäsi jäsenistä käyttää häntä hahmonaan.

HUOM2: Very hard-tasolla ovi nakkikioskin vieressä on lukittu. Tässä tilanteessa kannattaa juosta alueen toiseen päähän ja mennä ainoasta auki olevasta ovesta, joka johtaa Service roadille. Mikäli pelaat very hardilla, etsi “Service road” tekstihaulla (Ctrl + F) jatkaaksesi oppaan lukemista.

East Concourse

Kävele tietä eteenpäin, kunnes tulet risteykseen. Käänny portaita päin ja työnnä vihreä kärry pois portaiden edestä. Mark-tyypin hahmo voi työntää kärryn pois yksikseen, mutta muuten tarvitset auttavaa kättä homman suorittamiseksi. (Offline-pelissä apua ei heru, sillä tekoäly on liian tyhmä auttaaksesi sinua…) Mene portaat alas ja ota mahdolliset panokset/aseet talteen. Ota myös ”Money scoop”-memo talteen portaiden puolesta välistä.

Tämän jälkeen käänny portailta oikealle ja kävele kohtisuoraan. Mene tien päässä olevasta ovesta. Muista varoa elefanttia.

HUOM: Hard ja very hard-tasolla ovi on lukossa, joten sinun täytyy jälleen joko potkia/taklata lukko hajalle, tai käyttää Alyssan lockpickia.

North Concourse

Täällä kohtaat yhden pelin erikoisimmista vihollisista, hyeenat. Hyeenat ovat muuten samankaltaisia, kuin tavalliset zombiekoirat, mutta hyeenat päästelevät hervottomia ääniä ja saavat pelaajan statuksen helposti bleedille, mikäli onnistuvat iskemään. Joten suurta varovaisuutta näiden läheisyydessä, pyydän!

Käänny vasemmalle ja välttele hyeenoja parhaasi mukaan. Kannattaa aina tehdä siksakkia liikkuessasi, jotta hyeenat eivät hyppää selkääsi. Juokse tien päässä oleville portaille, joita pitkin pääset toimiston etuovelle. Mene ovesta sisään. Muista varoa elefanttia.

HUOM: Hardilla ja very hardilla joudut etsimään office keyn ennen toimistoon menemistä. Avain löytyy Elephant stagelta. Etsi ”Elephant stage” tekstihaulla (Ctrl + F) jatkaaksesi oppaan lukemista.

Office

Tutki pöytä ja ota tarpeelliset esineet mukaasi. Jatka huonetta eteenpäin, kunnes kuulet seinän romahduksen. Elefantti sieppaa kärsällään viattoman ja loukkaantuneen eläintarhan työntekijän ja vetää hänet ulos ikkunasta. Tämä ei tietenkään voi tarkoittaa mitään hyvää.

Nyt elefantti piinaa sinua myös toimistossa, joten ole varovainen kulkiessasi ikkunoiden edestä. Yleensä Elefantti tyytyy pelkästään päänsä esille tuomiseen ja kärsän heilutukseen, mutta joskus hän saattaa yrittää siepata hahmoasi. Mikäli hän onnistuu vetämään sinut ulos ikkunasta mukaansa, niin se on sitten ”game over”.

Mutta! Kävele käytävää eteenpäin, kunnes tulet kahden oven luokse. Mene vasemman puoleisesta ovesta.

Inner Office

Kun astut huoneeseen, älä säikähdä vieressä seisovaa miekkosta. Hän ei ole zombie. Hän on yksi eläintarhan selviytyjistä. Ota läheiseltä pöydältä elephant key.

Ota kaapista first aid spray (riippuen vaikeustasosta). Mikäli pelaat Normaalilla, avaa kaapin oikealla puolella olevasta ovesta lukko. Älä kuitenkaan lähde huoneesta vielä ulos!

Tutki isoa konetta huoneen nurkasta lähellä kolmatta ovea. Huomaat, että laitteesta voi napsauttaa eläintarhaan virrat päälle. Tarvitset tosin salasanan, jotta saat laitteen toimimaan. Mikäli pelaat easyllä, laite on jo valmiiksi päällä, joten sinun ei tarvitse vaivata päätäsi sen enempää salasanan kanssa.

Mene viereisestä ovesta sisään ja saavut tarhan omistajan toimistoon. Mene työpöydän luokse ja tutki patsasta. Huomaat, että patsaan sisälle voit syöttää skenaarion varrelta löytyviä raccoon medaleja. Mikäli sinulla ei ole vielä yhtään, ota patsaan vierestä yksi ja aseta se patsaaseen. Patsaasta näkee, kuinka monta medalia voit laittaa sisälle.

Kun olet kerännyt tarpeeksi medaleja, syttyy lattiaan kaksi valoläiskää, joiden päälle täytyy asettaa jotain. Kun valoläiskät on peitetty, nousee toinen tauluista ylös ja sen alta paljastuu:

Easy – Rifle ammo (2)

Normal – Lion key

Hard – Lion key

Very Hard – Blue lion emblem

Kun ensimmäinen taulu on nostettu, on aika syöttää patsaaseen lisää medaleja, jotta toinen patsas saadaan nousemaan. Tämä ei ole välttämätöntä (paitsi Very Hardilla), mutta sen takaa paljastuu lisää herkkuja:

Easy – Rifle ammo (2)

Normal – Rifle ammo (2)

Hard – Rifle ammo (2)

Very Hard – Red lion emblem

Mutta koska sinulla ei ole tarvittava määrä medaleja (ellet ottanut alun ravintolan keittiöstä medalia mukaasi…), niin suuntaamme tiemme kohti Elephant stagea!

Office

Juokse takaisin etuovelle. Varo elefanttia!

North Concourse

Vältä hyeenoja ja juokse takaisin East concourselle. Varo elefanttia!

East Concourse

Käänny risteyksestä vasemmalle, suuntaan jossa et ole vielä käynyt. Kävele tien päähän ja käytä elephant key oveen. Jos on tarvetta, niin poimi oven vieressä kasvavat herbit mukaasi. Mene ovesta. Varo elefanttia!

Elephant Stage

Täällä sijaitsee elefantin ”häkki”. Oikealla puolella kasvaa lisää herbejä. Mikäli pelaat hardilla, herbien seassa saattaa olla handgunin ammuksia. Vasemmalla puolella taasen on lukittu ovi, jonka voi avata potkimalla/taklaamalla tai Alyssan lockpickilla. Suosittelen jättämään oven rauhaan ja menemään elefantin häkkiin.

HUOM: Mikäli pelaat hard tai very hard-tasolla, ota Office Key keskeltä häkkiä, ison maton päältä ja palaa takaisin!

Kävele häkin perälle ja kiipeä tikkaita pitkin tarkkaamoon. Täällä on toinen selviytyjä; Tosin hieman huonommassa kunnossa, kuin edellinen henkilö.

Tutki ja ota ”Elephant keeper’s diary” laitteen läheisyydestä. Päiväkirja kertoo jotain kasetin kopioimisesta. Tästä tiedosta voi olla sinulle vielä hyötyä.

Saatoit jo huomata, että laitteella, jonka luota löysit päiväkirjan, on tarkoitus sulkea portti elefantin häkkiin. Mikäli pelaat easyllä, niin voit odotella elefantin saapumista ja sulkea portin, kun elefantti astuu häkkinsä sisälle. Elefanttia voi houkutella soittamalla marssimusiikkia viereisestä nauhurista. Kun saat painettua nappia jotta portti sulkeutuu, seuraa…

*Välivideo* (Portti menee kiinni ja portin päällä ollut ruumis putoaa maahan. Hänen kädessään on jotain…)


Suljettuasi portin, voit joko odottaa tarkkaamossa että elefantti hajottaa portin, tai mennä viereistä ovesta ulos ja paeta. Mikäli päätät odottaa, että elefantti saa portin hajalle, seuraa…

*Välivideo* (Elefantti saa portin hajalle ja on entistä vihaisempi!)

Miksi elefanttia sitten pitäisi odottaa, jotta se saa portin hajalle?

Mikäli haluat loppuvastukseksesi itse elefantin, on elefantin oltava hengissä ja vapaalla jalalla. Mikäli tapat elefantin ennen loppua tai lukitset sen häkkiinsä, saat loppuvastukseksesi Leijonan. (Hard ja very hard-tasolla jopa useammankin…) Easyllä pelatessa kannattaa ottaa vastukseksi Leijona, sillä otus kuolee nopeammin mitä elefantti.

MUTTA!

Mikäli pelaat Normal, Hard tai Very Hard-tasolla, sinulla ei ole vielä virtaa laitteeseen. Joudut etsimään koodin Inner officen laitteeseen, ennen kuin voit operoida laitetta.

Tutki paikka ammusten, herbien ja first aidien toivossa ja mene huoneen perällä olevasta huoneesta ulos.

Connecting Passage

Täällä tapaat ensikerran eläintarhan eksoottisia lintuja. Ne on yhtä helppoja tappaa kuin zombie-korpit. Juoksemalla/väistöliikkeillä selviää varsin hyvin. Eikä haittaa (ainakaan kamalasti) vaikka linnut onnistuvat tekemään vahinkoa, sillä energiaa menehtyy varsin vähän yhdestä iskusta.

Kävele portaiden eteen ja mene lähellä olevasta ovesta. Mikäli pelaat Davidillä, katsasta oven lähettyvillä oleva paneeli.

Supply Room

Tämä huone on täynnä monenlaista krääsää. ammuksia, herbejä, first aideja… Kun olet ottanut mukaasi kaiken, mitä voit kantaa, palaa takaisin.

Connecting Passage

Juokse portaat alas. Katsasta ovi portaiden alapäästä ja avaa lukko. Mikäli pelaat easy-tasolla, mene ovesta sisään ja käy hakemassa portin luukun päältä pudonneelta ruumiilta ”Blue lion emblem”. (Ja ammuksia, mikäli tarvetta on/ruumiilta löytyy.) Palaa tämän jälkeen takaisin. Muussa tapauksessa jatka matkaasi ja mene viimeisestä ovesta. Varo lintuja.

Terrarium Dome

Kasvihuone täynnä eksoottisia kasveja ja myrkyllisiä ötököitä. Vältä kontaktia näiden ötököiden kanssa, sillä yksikin pistos saattaa pahimmassa tapauksessa myrkyttää hahmosi.

Mikäli pelaat easy-tasolla, voit kytkeä virrat pienistä laitteista, joita on sijoitettu ympäri huonetta. Ensimmäinen sijaitsee ylhäällä. Kapua portaat ylös ja laite nököttää heti edessäsi. Painettuasi kytkintä työnnä viereinen laatikko alas. Tämä siksi, jotta saat murskattua ison Rafflesia-kasvin alhaalta. Tämän takaa paljastuu toinen laite.

Mene takaisin alas ja kiipeä juuri pudottamasi laatikon päälle. Kapua toiselle puolelle ja kytke virta laitteeseen. Palaa takaisin ja jatka matkaasi eteenpäin. Viimeinen laite sijaitsee Terrariumin aavalla alueella. Kun viimeinenkin laite on napsautettu päälle, niin lähistöllä nousee taulu ylös ja sen takaa paljastuu joko rifle roundseja, blue lion emblem, alligator key (VH) tai raccoon medal. Tämän jälkeen voit jatkaa matkaasi huoneen perällä olevasta ovesta.

Mutta mikäli pelaat normal, hard tai very hard-tasolla, sinulla ei edelleenkään ole virtaa laitteiden päälle kytkemiseksi. Jätä siis suosiolla laitteet ja työnnettävä laatikko rauhaan ja jatka matkaasi. Tutki huone mahdollisilta ammuksilta, parannusvälineiltä ja raccoon medaleilta. Poistu Terrariumista takaoven kautta.

HUOM: Kun työnnät laatikon Rafflesian päälle, myrkkyötökät rupeavat riehumaan ja lentelevät ympäri huonetta. Joten älä työnnä laatikkoa alas, ennen kuin alat ratkomaan puzzlea!

Lakeside Area

Kasvihuoneen jälkeen pulahdetaan uimaan. Mikäli ötökät saivat sinut tai jonkun toisen ryhmäläisen myrkytetyksi, niin vieressäsi pitäisi olla yksi blue herb, joka kannattaa käyttää saman tien. Tutki ympäristö mahdollisten aseiden/ammusten ja raccoon medalien toivossa.

Ennen kuin hyppäät veteen, olisi varmaan aihetta mainita järven krokotiilistä…

Kiva pikku veitikka, joka on niin ikään saanut virustartunnan. Ja on hyvin nälkäinen. Ja huonolla tuurilla voi syödä sinut yhdellä haukkauksella. Ammuksia tähän on turha haaskata, sillä krokotiilin ohitse pääsee helposti ilman sen kummempaa vaivaa.

Joten ei muuta, kuin rohkeasti veteen! Ui mahdollisimman nopeasti (pidä ympyrä pohjassa uidessasi) ja mahdollisimman kaukaa krokotiilistä. Mikäli kroko on käymässä kimppuusi, voit yrittää sukeltaa veden alle (painamalla R1) ja välttää joutumasta krokotiilin kitaan. Sukeltamalla pystyt myös väistämään lintujen hyökkäykset.

Kun pääset järven toiselle puolelle, juokse nopeasti ovelle ja jatka matkaa.

Path in front of Observation Deck

Mikäli pelaat hard-tasolla, suosittelen väistämään mahdollisimman nopeasti. Ensimmäinen leijona tekee tulonsa ja hyppää pusikosta kimppuusi. Tämä pikku karvaturrikka on muuten melko helppo väistää, mutta kun alueen reitti on niin ahdas että on lähes mahdotonta päästä leijonan ohitse, mikäli tapahtuu yhteentörmäyksiä. Very hard-tasolla saavut alueelle hieman eri paikasta, joten väistökehotus ei päde tähän. Eikä asiaa paranna myöskään se, että paikka kuhisee leijonien lisäksi hyeenoita. Ole äärimmäisen varovainen!

Mikäli pelaat easyllä, niin juokse vähän matkaan, kunnes näet pienen aukon seinässä. Aukosta voit ryömiä Front gate plazalle, jossa sinun tulee käyttää emblemiä. Jatkaaksesi oppaan lukemista, etsi “Front gate plaza” tekstihaulla (Ctrl + F).

Mikäli pelaat Normaalilla, niin tutki oven lähellä olevaa puuhökkeliä. (Josta roikkuu jotain…) Löydät ”Message from management”-memon, josta löydät koodin Inner officessa sijaitsevaan laitteeseen. Hard ja very hard-pelaajat joutuvat jatkamaan etsintöjään, sillä koodia ei löydä täältä.

Jatka eteenpäin ja käänny risteyksessä portaiden luokse. Et voi ryömiä samasta reiästä, mitä easy-tason pelaajat, sillä jokin tukkii kolon toiselta puolelta. Kapua portaat ylös ja mene hökkelissä olevasta ovesta sisään. Varo hyeenoita ja lintuja!

Observation Deck

Täältä löydät yhden raccoon Medalin, alligator/elephant keyn (riippuen vaikeustasosta) ja hunting riflen; riippuen vaikeustasosta. Mikäli pelaat hard tai very hard-tasolla, tapaat huoneessa Austinin, joka käskee kertomaan terveisiä mahdollisille selviytyjille. Mikäli menet tämän jälkeen juttelemaan selviytyjien kanssa, he saattavat antaa sinulle hyödyllisiä esineitä auttaakseen selviytymistäsi.

Tutkittuasi huone, palaa takaisin.

Path in front of Observation Deck

Palaa takaisin alas ja jatka matkaa eteenpäin. Etene tien loppuun asti ja käytä alligator key oveen. Mene ovesta. Muista varoa hyeenoja!

HUOM: Alligator key-oven vieressä kasvaa muutamia herbejä. Ota, jos tarvitset.

North Concourse

Täällä taas! Ja nyt kun meillä on salasana ja tarpeeksi raccoon medaleja, voit palata takaisin Inner officeen hoitamaan homman kotiin.

Juokse Hyeenojen ohi ja mene Officen sisälle.

Office

Mene Inner officeen.

Inner Office

Mene ison laitteen vierelle ja anna tarvittava salasana. Mikäli et muista sitä ulkoa, voit lunttia sen katsastamalla memoa.

*Välivideo* (Sähköt palaavat päälle ja kaikki paikat, joissa sähköä tarvitaan käydään läpi yksitellen.)

Salasanan asetuksen jälkeen käy laittamassa puuttuvat medallit patsaaseen ja ota lion Key, mikäli sinulla ei sitä vielä ole. Lopuksi voit poistua huoneesta.

Office

Tällä kertaa voit mennä Officen perälle ja käyttää kolmatta ovea, josta et ole vielä kulkenut. Pääset pienempään huoneeseen. Varo kuitenkin Elefanttia, kun hän tunkee päänsä sisään ikkunasta.

Hyppää tasanteelta alas ja poimi mahdolliset ammukset talteen. Mene ulos.


HUOM: Alyssa voi avata Officen perällä olevan lockerin lockpickilla. Älä kuitenkaan yritä aukoa lukkoa, kun elefantti väijyy sinua ikkunasta. Kaappi kannattaa avata sillä välin, kun elefantti on lukkojen takana omassa häkissään.

HUOM: Mikäli pelaat normaalilla, suuntaa tiesi kohti Elephant stagea/Terrarium domea ja tee tarvittavat puzzlet. Katso lisää oppaan aikaisemmin selitetyistä osioista. Kun olet suorittanut kyseiset puzzlet, palaa takaisin North concourseen.

North Concourse

Nyt, kun sinulla on lion key, suuntaa tiesi South concourseen. Käänny vasemmalle Officen takaovelta ja mene tien päähän.

South Concourse

Kulje vähän matkaa eteenpäin ja käänny oikealle. Käytä lion key oveen ja mene sisään. Jos haluat, voit poimia oven vieressä kasvavat herbit talteen.

Service Road

Kun astut tielle, pane hetimmiten juoksuksi ja mene pienestä väylästä sivukäytävälle. Puskasta hyppää nimittäin leijona pelaajien riesaksi. Juokse sivukäytävän päähän ja kiipeä tikapuita alas. Tikapuita on aluksi vaikea huomata, mutta niiden tulisi löytyä helposti.

Kun olet kiivennyt tikkaat alas, mene ja kiipeä puulaatikoita pitkin ylös. Lopuksi kiipeä ja ryömi ilmastointiventtiilistä sisään.

<>
Show animal’s boarding house

Kun saavut huoneen sisälle, huomaat että leijona vaanii pelaajia häkin päällä. Juokse nopeasti leijonan ohitse, ennen kuin se äkkää sinut ja hyppää alas. Yritä harhauttaa leijonaa ja kapua pienen tasanteen päälle, rikkinäisen nosturin vieressä, ja nopeasti toiselle puolelle. Jatka käytävän vasempaan päähän, mene portaat ylös ja käy painamassa vipua, jotta saat nostettua luukun ylös leijonan luota. Palaa takaisin alas ja ota red lion emblem talteen nostetun luukun alapuolelta. (Saatat saada ammuksiakin!) Pakene nopeasti, ennen kuin leijona äkkää sinut.

Ennen kuin palaat takaisin ylös, kiipeä laatikoiden päälle ja hae first aid spray talteen. Kiipeä laatikoilta alas, mene takaisin ylös ja tutki alue ammusten toivossa. Lisäksi löydät ”Employee evaluation form”-memon, jossa mainitaan erään työntekijän tavasta pitää metsästysasettaan työpaikallaan… Lopuksi mene ovesta ulos.

Stage

Tutki kaapin/hyllynpäällinen ammusten/tavaroiden toivossa. Kiipeä tikkaat alas ja kerää kaikki mahdollinen ja hyödyllinen talteen. Pöydän laidalta löydät mm. ”Zoo pamphlet 1”:n ja lähellä olevasta ämpäristä (hyvällä tuurilla) ammuksia.

Mikäli pelaat normaalilla, kiipeä äskeisen jälkeen takaisin ylös ja paina katkaisimesta. Valo syttyy lavalle ja voit käydä tutkimassa pimeää reikää. Valitettavasti valo houkuttelee lavalle myös yhden leijonan. Kiipeä alas, mene lavalle ja juokse takaisin pöytien luokse. Yritä saada houkuteltua leijona pöytien toiselle puolelle, tai vielä parempaa jos saat sen houkutelluksi niiden väliin. Kun leijona on saatu pois tieltä, mene lavalle ja poimi kaikki tarpeellinen talteen pimeän luolan suulta. Lopuksi jatka matkaa alueen perälle ja pakene kaksoisovista, varoen samalla leijonaa.

Front Gate Plaza

Täällä sinua väijyy joko yksi, tai kaksi leijonaa. Voit yrittää harhautella leijonia samalla asetellessasi emblemejä paikoilleen/hakiessasi memoa, mutta mikäli ammusvarat vain sallivat, tapa leijona. Etenkin hard/very hard-tasoilla tämä kannattaa, sillä Plazalla joutuu käymään moneen otteeseen ja alueelle on kätevä jemmata tärkeitä esineitä (kuten aseita, kasetteja, first aideja ym.) lopputaistoa varten. Käytä leijonien ampumiseen revolveria ja handgunia.

Mikäli pelaat easyllä, saavut alueelle pienestä reiästä kaksoisovien sijaan.

Muiden vaikeustasojen pelaajien kannattaa ensimmäisenä juosta reiän luokse (oikealla puolella kaksoisovia) ja työntää kärryt pois reiän edestä.

Tämän jälkeen juokse keskelle aluetta ja laita puuttuvat lion emblemit patsaiden sisään. Seuraa pieni animaatio, jossa patsaat kääntyvät tuijottamaan toisiaan ja tie Front gatelle aukeaa. Tutki alue ammusten ja herbien toivossa ja lopuksi mene portista sisään. Mikäli sinusta tuntuu, ettet ole vielä valmiina taisteluun, voit käydä tutkimassa tarhan eri alueita lisäpanosten toivossa.

HUOM: Hard ja Very Hard-tason pelaajat ovat vasta oman seikkailunsa alkupuolella. Tutkimalla työntekijän veristä takkia Plazan pohjoispuolelta, löydät koodin Inner officen laitteeseen. Koodin saatuasi jatka matkaasi ryömimällä reiästä Observation deckin väylälle. <>

Front Gate

Juuri kun oletit helvetin loppuneen, seuraa…

*Välivideo* (Elefantti/leijona saapuu paikalle!)

On aika käydä taistoon ja ladata aseet…

=========================================

POMO – Titan (Elefantti)

Taistelusuunnitelma: Titan on mielestäni helpompi vaihtoehto. Kunhan ammuksia riittää, niin ei ole hätää. Muista pitää riittävä välimatka, jotta vältyt suurimmilta iskuilta. Kun Titan nostaa etujalkansa ilmaan, juokse mahdollisimman kauas. Huonolla tuurilla voit liiskaantua ja kuolla saman tien. Yokon Lucky charm saattaa suojata sinua kuolemalta kyseisen iskun sattuessa, mutta menetät siitä huolimatta reilusti energiaa.

Turvallisin paikka ampua elefanttia on portin raunion alta, oviaukon edessä, josta alueelle astutaan. Elefantti ei ylety hyökkäämään hahmosi kimppuun, muuta kuin kärsää heiluttamalla ja sitäkin se tekee todella harvoin.

Mikäli kannat mukanasi BGM tapeja, voit käyttää niitä alueen päädyissä oleviin kärryihin. Titan puskee kärryt hajalle ja menettää samalla paljon energiaa. Tämä helpottaa urakkaa kummasti.

Asevalinta: Käytä aluksi BGM tapet. Kasettien jälkeen lataa hunting rifle. Jos Titanilla henki pihisee vielä riflen ammusten loputtua, vaihda Haulikkoon. Lopuksi käytä pistoolin ja revolverin ammukset. Melee-aseilla kimppuun on turha käydä, mutta mikäli muuta vaihtoehtoa ei ole...

POMO – Stalker (Leijona)

Taistelusuunnitelma: Vaikeimmilla tasoilla pelattaessa homma voi käydä hieman vaikeammaksi, sillä mukana on useampi, kuin yksi leijona. Yritä parhaasi mukaan välttää kahta naarasleijonaa. Ammu pelkästään itse pääjehua. Mutta mikäli tilanne käy mahdottomaksi, päätä myös naarasleijonien päivät, ennen kuin he tekevät saman sinulle. Muista pitää paljon välimatkaa, sillä leijonat pystyvät loikkaamaan todella kaukaa pelaajan kimppuun. Lisäksi leijonat ovat liikkeiltään todella nopeita.

Vältä leijonien tappoliikettä. Kun kuulet todella möreän karjunnan, väistä hetimmiten!

Kun leijona hyppää katolle, ammu sitä jollain pienemmällä aseella, jotta saat sen hyppäämään takaisin alas. Mitä kauemmin leijona väijyy ylhäällä, sitä enemmän sen energia ”palautuu” ja tappaminen on vaikeampaa.

Asevalinta: Jos sinulla on hunting rifle, käytä sitä aluksi. Voit ampua riflellä vähän kauempaakin, joten pystyt samalla pitämään hyvän välimatkan. Kun panokset loppuvat riflestä, tee leijonasta selvää muilla aseilla. Melee-aseisiin ei pitäisi olla tarvetta, mutta mikäli ammukset loppuvat, ei muutakaan vaihtoehtoa ole.

=========================================

Taistelun tiimellyksessä voit tutkia aluetta panosten, first aidien ja herbien toivossa. Kun pomosta on tehty selvää, seuraa…

*Välivideo* (Elefantti/leijona kokee tappionsa ja kuolee!)

Välivideon jälkeen voit juosta junalle ja päättää skenaarion!

HUOM: Alyssa löytää ”Comet news”-memon alueen perältä pomotaiston jälkeen. Mikäli käytät Alyssaa, käy poimimassa memo talteen ennen junaan astumista!

*Loppuvideo* (Hahmo istuu junassa ja pohtii tilannetta.)

Kun kenttä on läpi, voit huokaista helpotuksesta ja siirtyä saman tien seuraavaan!


© By Crocodile Funkee


RESIDENT EVIL - OUTBREAK


F I L E # 2

SKENAARIOT

UnderbellyEvent checklist


Valitse mieleisesi hahmot ja vaikeustasot. Ja sitten vain pelaamaan…

*Alkuvideo* (Hahmot juoksevat Raccoonin kaduilla ja välttelevät zombeja. He juoksevat metroasemalle turvaan.)

West/East entrance:

Kun peli alkaa, mene portaat alas ja ota herbit talteen ison ilmoitustaulun läheisyydestä. Mene kaksoisovista ulos.

HUOM: Koska et voi koskaan olla täysin varma, kummalta puolelta asemaa aloitat (West, vai east…) niin tiivistän molempien puolien kulkureitin samaan syssyyn. Reitit ovat toisistaan vain peilikuvia, mutta esineet voivat vaihdella.

West/East ticket gate:

Jatka portaat alas ja tutki lippuluukkujen läheistä ympäristöä. Voit löytää mm. handgunin, alcohol bottlen, hemostatin, folding knifen, ja herbejä. (Riippuen vaikeustasosta ja siitä, kummalla puolella asemaa olet.) Mikäli olet East ticket gatella, ota talteen ”Small notebook”-memo lippuluukun läheisyydestä. Kun olet tutkinut paikan, mene ainoasta aukeavasta portista eteenpäin.

HUOM: Mikäli pelaat hard tai very hard-tasolla ja olet East ticket gatella, mene huoneen toisessa päässä olevista portaista ylös ja tutki ruumista. Ota ruumiilta ”Jean’s memo” ja lue se. Paina mieleesi memon lopussa oleva numerosarja, sillä siitä saattaa olla hyötyä vielä jossain vaiheessa.

West/East concourse:

Täällä kohtaat kentän ensimmäiset zombiet. Niitä on kuitenkin melko turha tappaa, sillä ne on helppo harhauttaa. Taklaa/potki zombeja ja juokse ohitse tilaisuuden tullen. Tutki lähiympäristö ammusten ja pienesineiden toivossa.

Huoneen toisessa päässä on kolme eri ovea. Lähesty kahta lähekkäin olevaa ovea ja mikäli olet East concoursessa, mene ensin oikean puoleisesta sisään. West concoursella olevat pelaajat menevät vasemman puoleiseen.

Men’s restroom (West/East):

Tutki huone ammusten, first aAidien, ammusten, melee-aseiden ja herbien toivossa. Mikäli olet East-puolella, löydät vessakopista kuolleen metrotyöntekijän ruumiin. Mikäli pelaat Jimillä, löydät ”Ricky’s notebookin” ruumiin taskusta.

Tutkintojen jälkeen palaa takaisin.

West/East concourse:

Nyt mene toisesta ovesta sisään. Varo zombeja!

Women’s restroom (West/East):

Täältä voit löytää herbejä + hyvällä tuurilla myös ammuksia. Mikäli olet West-puolella ja pelaat Davidillä, voit käyttää hänen sytkäriään lukeaksesi kirjoitetun viestin vessakopin vierestä. Viestissä annetaan vihje seuraavan viestin löytämiseen. Mikäli haluat, voit jatkaa vihjeiden metsästystä.

Tutkintojen jälkeen palaa takaisin.

West/East concourse:

Kävele viimeisen tutkimattoman oven luo ja totea, että se on lukossa ja että joudut etsimään avaimen. Mene ovea vastapäätä olevista portaista alas. Varo zombeja!

HUOM: Mikäli pelaat hard tai very gard-tasolla, oveen ei ole avainta, vaan joudut hajottamaan oven. Edelleen, potkiminen/taklaaminen tai Alyssan lockpick on tarpeen.

HUOM2: Mikäli taasen pelaat easy tai normal-tasolla ja pelaat Jimillä, käytä hänen inventorysta löytyvää employee keyta oven aukaisemiseen. (Loogisesti ajateltuna, tämä on Jimin työpaikka, joten kait hän kantaa avainta mukanaan…)

Platform:

Jatka portaat alas ja kävele käytävää eteenpäin, kunnes tulet metrojunan kohdalle. Jotta ymmärrät jutun juonen, älä mene vielä junaan, vaan käy tutkimassa junan vasemman puoleista aluetta. Kahden vaunun välissä on jokin omituinen mekanismi, joka pitää junat yhdessä. Sinun tulee löytää kaksi emblemiä mekanismin irrottamiseksi. Lisäksi juna vaatii sähköt toimiakseen.

Mikäli pelaat Davidillä, mekanismin vastapuolella olevalla seinällä voit käyttää sytkäriäsi löytääksesi tekstivihjeen. Et voi kuitenkaan käyttää sitä vielä, sillä sinun täytyy löytää ensin toinen tekstivihje. Palaa käyttämään sytytintäsi myöhemmin.

Mene nyt junan sisälle. Varo zombeja!

HUOM: Mikäli tulet East concourselta, käyttäen Employee passage-oven vastakkaisella puolella olevia portaita, ota käytävän puolivälillä olevalta penkiltä ammuksia. Mikäli ammusten tilalla on handgun magazine, älä vaivaudu ottamaan. Magazinet ovat turhia esineitä ja vievät vain arvokasta inventory-tilaasi.

Subway Car:

Junan sisällä on paljon erilaista tavaraa. Herbejä, ammuksia, alcohol bottleja, assault rifleä (anna sen olla toistaiseksi junassa, sillä sitä ei kannata kantaa mukana turhan takia.) sekä hemostat-pillereitä. Tärkein esine lojuu kuitenkin heti ensimmäisellä penkkirivillä assault riflen vieressä. Employee key. Ota avain ja palaa takaisin ulos.

Platform:

Astuessasi junasta ulos, suuntaa tiesi oikealle ja juokse alueen toiseen päähän. Vältä zombeja parhaasi mukaan. Toisella puolella ollessasi hyppää tasanteelta junaradalle ja jatka matkaa kohti pimeää paikkaa alueen toisessa päässä.

East tunnel:

Tässä välissä varmaan kannattaa mainita sen verran, että mikäli vastaasi tulee pesticide spraytä, poimi niitä talteen. Älä käytä niitä zombeihin, vaan säästä ne pomotaistoon. Usko tai älä, mutta ne sattuvat olemaan tehokkaita aseita pääpomoa vastaan.

Easy-/normal-tasolla täällä ei ole pakko käydä vielä tässä vaiheessa, mutta mikäli sinulla on first aideja ja pesticide spraytä jemmattavana, voit jättää esineitä tänne rehujen, pillereiden ja melee-aseiden tilalle.

Hardilla ja very hardilla; Ennen kuin palaat platformille, käy tutkimassa alueen toisella puolella oleva ruumis, jotta löydät ”Torn memon”. Memosta näkee salasanan erääseen kaappiin. Siitä lisää myöhemmin.

Tutkittuasi paikan, poistu samaa reittiä kuin tulitkin.

Platform:

Juokse takaisin junalle ja mene junan vieressä olevat portaat ylös.

West concourse:

Juokse portaiden vastapäätä olevalle ovelle ja käytä employee key siihen/murra oven lukko. Mene ovesta sisään, ennen kuin zombiet ovat takamuksessasi kiinni.

Employee passage:

Tämä paikka tulvii zombeja, joten ole varovainen. Easy ja normal-tason pelaajat voivat käyttää handgunia vihollisten tappamiseen mikäli haluavat, mutta suosittelen edelleen säästämään panoksia pomotaistoon.

Jatka käytävää eteenpäin, kunnes huomaat oven vasemmalla puolella. Mene ovesta sisään.

Control room:

Tästä huoneesta löytyy vähän yhtä sun toista. (Hemostateja, first aid sprayta ja recovery basea, josta George voi valmistaa medical kitillään recovery pillsin.) Huoneen lokerikkonurkkauksesta löydät työntekijöiden alueen kartan sekä ”Connector’s manual”-memon, joka selittää lisää metrovaunujen välisestä mekanismista. Tämä memo on välttämätön, mikäli haluat saada Emblemit asetettua paikalleen. Jimin ei tarvitse lukea memoa, sillä hän tietää kyseisen mekanismin jo entuudestaan.

Huoneen vastakkaisesta nurkasta löytyy pieni kassakaappi, johon tarvitset numerosarjan avataksesi sen. On aika vilkaista ”Small notebook”-memoa…

Memon kakkossivu näyttää suunnilleen tällaiselta:

=============

A B C D E F G H


I J K L M N O P


Q R S T U V W X

=============

Ja kolmossivulla on seuraavanlaisia kirjainyhdistelmiä:


BR

CDTSC

FEMNVU

GOP HX

Kirjaimet tulisi yhdistää viivoilla toisiinsa ”pisteestä-pisteeseen” tyylillä, niin kirjaintaulukkoon muodostuu erilaisia numeroita. Esim. BR:ssä, vedä viiva B:n ja R:n väliin. Pitäisi muodostua siis seuraavanainen kuvio:


=============

A B C D E F G H

|

I | K L M N O P

|

Q R S T U V W X

=============


Taulukkoon muodostuu siis ykkönen. Seuraava, CDTSC, muodostetaan samalla tavalla. Tulee seuraavanlainen kuvio:


=============

A B C-D E F G H

| | |

I | | | M N O P

| | |

Q R S-T U V W X

=============


Taulukkoon ilmestyy nyt siis nolla. Samalla tavalla jatkat loppuun asti muutkin numerosarjat. FEMNVU ja GOP HX muodostuvat seuraavasti:


=============

A B C-D E-F G H

| | | | | |

I | K L M-N O-P

| | | | |

Q R S-T U-V W X

=============


Eli numerosarjaksi paljastuu näin 1054.

Katso memosta, mitä kirjaimia sinun täytyy yhdistää ja toimi samalla lailla. Kassakaapista ei löydy mitään kenttään oleellista esinettä, mutta helpottavat peliä kummasti. Voit löytää joko Magnum Revolverin, tai tukun recovery pillsejä. Riippuen vaikeustasosta. Mikäli ryhmässäsi on George, anna pillerit hänelle, jotta tämä voi ladata ne omaan capsule shooteriinsa. Mene kaapin aukaisun jälkeen ulos huoneesta.

HUOM: Jostain syystä huoneeseen tykkää vähän väliä änkeä suuri lauma zombeja. Jos haluat pelata varman päälle, niin älä paina ad-lib nappia (kolmio) ollessasi huoneessa, äläkä puhu muille ryhmäläisille. Muistathan, että viholliset osaavat reagoida ääneen ja täten voivat kuulla ja seurata sinua. Ole varovainen!

Employee passage:

Jatka käytävää eteenpäin, kunnes tulet risteykseen, jossa on punainen tynnyri. Käänny oikealle ja mene käytävän päässä olevista ovista ensimmäisenä vasemmalle..

Men’s staff restroom:

Tutki paikka ammusten ja pienesineiden toivossa. Mikäli pelaat easy tai normal-tasolla, ota ”Torn memo” laatikoiden läheisyydestä. Lue memo ja paina mieleesi vihreällä kirjoitettu nelikirjaiminen sana. Tämän jälkeen mene ulos huoneesta.

Employee passage:

Mene vastakkaisesta ovesta.

Women’s staff restroom:

Mikäli olet edennyt riittävän nopeasti ja sinulla käy tuuri, voit olla todistamassa, kun tuntematonta naista vedetään katossa olevasta reiästä ylös jonkin otuksen toimesta. (Luultavasti mega bite, johon tutustutaan myöhemmin…)

Tutki huone pienesineiden toivossa ja poistu.

Employee passage:

Mene takaisin risteykseen ja mene risteyksen lähellä olevasta ovesta sisään. Varo zombeja!

Mikäli pelaat Davidillä, voit jatkaa risteyksestä “ylöspäin” ja avata käytävän päässä olet. Ovi johtaa East concourselle, joten voit käydä Women’s restroomissa käyttämässä sytkäriäsi saadaksesi toisen vihjeen. Tämän jälkeen suuntaa tiesi takaisin alas Platformille ja ota kolmas vihje junan vasemmalla puolella olevasta pylväästä.

Break room:

Tutki kaappeja ja aseta salasana yhteen kaapeista. (se nelikirjaiminen…) Ota kaapista B2F Key ja mene huoneen takaosaan. Mikäli pelaat Jimillä, saat avattua hänen oman kaappinsa salasanakaapin vasemmalta puolelta.

Huoneen takaosasta löydät ammuksia ja pienesineitä. Mikäli kannat mukanasi alcohol bottlea, ota sängyn päältä sanomalehti ja yhdistä se pullon kanssa Combine-toiminnolla. Mikäli ryhmässäsi on David ja sytkäri on yhtä tallella, anna pullo + paperi sekoitus hänelle, niin sytyttämällä sen saat molotovin cocktaileja.

Lisäksi David voi löytää viimeisen tekstivihjeen käyttämällä sytytintä oikean puoleisen sängyn päätyyn. Tämän jälkeen tutki sängyn alta ja voit löytää lisää pullo + paperi sekoituksen/haulikon. Sytytä molotovit sytkärillä.

Kaiken tämän jälkeen mene huoneen perällä olevasta ovesta ulos. Varo sisään ryntääviä zombeja!

Employee passage:

Saavut nyt käytävän takaosaan. Käy käytävän perällä tutkimassa hylly panosten toivossa. Älä kuitenkaan mene vielä viereisestä ovesta, vaan suuntaa katseesi käytävän toiseen päähän.

Kun saavut pieneen risteykseen, mene vasemmalle. Pienten hyllyjen vastapäässä oleva ovi on lukittu elektronisesti, joten jatka matkaasi ja kävele käytävän päähän. Käytä B2F keytä viimeiseen oveen ja mene sisään. Varo zombeja!

Stairwell:

Mikäli pelaat jollain toisella hahmolla, kuin Davidillä, löydät sytyttimen oven edestä. Voit nyt palata takaisin tekstivihjeitä etsimään, jos haluat.

Kävele portaat alas. Puolessa välin portaita kasvaa muutama herb. Ota mukaan, jos on tarvetta. Mene loput portaat alas ja mene ovesta.

B2F passage:

Juokse suoraan eteenpäin ohi ruumiin. Kun olet mennyt ruumiin ohitse, se nousee ylös ja alkaa jahdata sinua. Juokse käytävän päähän piittaamatta esineistä tai muista ovista. Mene aivan käytävän perällä olevasta ovesta sisään.

HUOM: Mikäli pelaat Davidillä, voit avata paneelin käytävän päässä ja ottaa paneelin sisältä tarpeellisia esineitä.

Emergency power room:

Tutki oven vieressä oleva hylly uuden aseen (Haulikko, tai Magnum Revolveri) toivossa. Mene huoneen perälle ja ota häkkiaidan takaa yksi valve handle. Palaa takaisin B2F passagelle. Älä väännä katkaisinta vielä isosta laitteesta. Ota herbejä mukaasi, mikäli tarvetta on.

B2F passage:

Palaa vähän matkaa takaisin ja mene ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Jatka eteenpäin ja mene portaista vettä tulvivalle alueelle. Täällä on paljon zombeja, joten voit käyttää asetta zombien tappamiseen, mikäli siltä tuntuu. Jatka käytävää, kunnes tulet yksinäisen oven kohdalle. Mene ovesta.

Pump Room:

Tämä huone on koko skenaarion ärsyttävin paikka, sillä sisään lappaa jatkuvasti uusia ja uusia vihollisia. Ole varovainen!

Juokse pienet portaat ylös ja käytä valve handlea pieneen reikään.

*Välivideo* (Vedet valuvat pois viemäriin ja paikka kuivuu.)

Välivideon jälkeen vaihda valve handle lähellä olevaan first aidiin/herbiin ja mene pikkuportaat alas. Tutki rikkinäistä putkea ja totea, että se tarvitsee paikkausta. Mikäli pelaat Davidillä, voit käyttää hänen vinyl tapea putken korjaamiseen. (Sinulla täytyy olla kaikki yhdeksän palaa tallella, joten älä haaskaa vinyl tapea aseiden tekemiseen!) Ota valve handle takaisin itsellesi ja veivaa reikää uudestaan saadaksesi veden taas virtaamaan. Muussa tapauksessa joudut etsimään teippiä jostain muualta.

Ota memo oven oikealta puolelta ja kerää ammukset talteen oven vasemmalta puolelta, mikäli siellä on Magazine, niin älä vaivaudu ottamaan sitä. Lähde pois huoneesta ja varo zombeja! (Niitä on aivan varmasti tullut huoneeseen jossain vaiheessa…)

B2F passage:

Palaa takaisin Emergency power roomiin. Kävele portaat ylös ja käänny risteyksestä ”ylöspäin”.

HUOM: Mikäli David paikkasi putken, poimi Pump roomin oven lähistöllä, maassa kimalteleva emblem talteen.

Emergency power room:

Napsauta nyt virta päälle isosta laitteesta. Tämän jälkeen palaa takaisin.

Employee passage:

Juokse käytävää pitkin takaisin alkuun ovelle, joka johtaa Stairwellille ja josta tulit alun perin koko paikkaan.

Stairwell:

Mene portaat ylös ja palaa Employee passagelle.

Employee passage:

Kävele risteykseen ja mene oikealle. Kävele käytävän päähän ja mene nyt ovesta, johon kielsin sinua menemästä aikaisemmin.

Breaker room:

Ota talteen memo oven vierestä ja tutki paikka pienesineiden, ammusten ja herbien toivossa. Ota myös toinen memo, ”Warning!” talteen ison näytön oikealta puolelta. Tämän jälkeen tutki näyttöä.

Sinun tulisi ratkoa puzzle, jossa vierittelet numeroita paikasta toiseen niin, että saat kaikkien kohtien summaksi 10. Esim. jos alareunassa on numero +02, laita 08 yläpuolella olevalle ruudulle. Jos taas alapuolella on +06, laita yläpuolelle 04. Jos on +10, jätä ruutu tyhjäksi. Jatka tätä, kunnes kaikkien kohdalla on summa 10. Kuulet äänimerkin, kun puzzle on suoritettu.

Ongelman ratkettua, palaa takaisin käytävälle.

Employee passage:

Palaa takaisin lähelle Stairwell ovea, mutta mene sen sijaan toiseen lähellä olevasta ovesta sisään. Tutki ovea vastapäätä oleva hyllyä ammusten toivossa.

Storage room:

Tutki huone aseiden ja ammusten toivossa. Niitä kyllä piisaa enemmän, kuin tarpeeksi.

Huoneen nurkassa on iso laatikko, jota siirtämällä löydät joko haulikon, tai assault riflen. Riippuen vaikeustasosta. Laatikon työntämiseen tarvitaan kaksi pelaajaa, mutta Mark-tyypin hahmo pystyy työntämään laatikon yksinkin.

Syy miksi tänne tulimme, on repair tape. Poimi teippi talteen läheltä ovea, josta saavuit huoneeseen. Nyt meillä on välineistöä putken korjaamiseksi. Tapen ottamisen jälkeen palaa takaisin.


HUOM: Jim pystyy konttaamaan Employee- ja B2F passagen käytävien ilmastointirei’istä ja kulkemaan niitä pitkin toisiin huoneisiin. Tosin et voi olla koskaan täysin varma, mihin huoneeseen päädyt, joten ole varovainen.

Kuitenkin, Storage roomin nurkassa on yksi kolo, josta Jim voi kontata salaiseen varastohuoneeseen. Huoneesta löytyy lisää aseita ja ammuksia, joten jos joku ryhmäläisistäsi on Jim, käytä tilaisuus hyväksesi!

HUOM2: Mikäli David korjasi putken omalla teipillään, niin voit hypätä tämän kohdan yli. Etsi “*Concourse*” tekstihaulla (Ctrl + F) jatkaaksesi oppaan lukemista

Employee passage:

Mene lähellä olevasta ovesta takaisin isoihin portaisiin.

Stairwell:

Mene portaat alas ja ovesta sisään.

B2F passage:

Mene viereiset portaat alas ja jatka eteenpäin, kunnes tulet yksinäisen oven kohdalle. Mene sisään.

Pump room:

Kuten edellisellä kerralla, zombiet tykkäävät ravata tässä huoneessa jatkuvasti. Ole varovainen!

Mene putken luo ja käytä repair tapea. Kun putki on paikattu, mene pikkuportaat ylös ja ota talteen jemmaamasi valve handle käyttöön. Käytä valvea uudelleen reikään. Tämän jälkeen mene takaisin käytävälle.

B2F passage:

Jatka käytävää eteenpäin, kunnes näet maassa jotain kimaltavaa. Ota ensimmäinen emblem valve handlen tilalle ja palaa tämän jälkeen portaat ylös. Mene takaisin sinne, mistä tulitkin.

Stairwell:

Mene portaat ylös ja ovesta sisään.

Employee passage:

Kulje takaisin risteykseen, jossa oli punainen tynnyri. Tämän jälkeen voit itse valita, menetkö West- vai East concourseen. Sillä ei ole mitään väliä enää.

*Concourse*:

Mene ovea vastapäätä olevat portaat alas.

Employee passage:

Jatka käytävää eteenpäin, kunnes olet lähellä junaa…

*Välivideo* (Ensimmäinen mega bite hyppää junan katolta!)

Loppupelin ajan nämä ovat sinun riesasi. Zombeja ei juuri enää nähdä tässä kentässä.

Juokse äkkiä junan sisälle turvaan mega biten aloitusiskua.

Subway car:

Odota täällä vähän aikaa, kunnes tulee…

*Välivideo* (Jostain kaukaisuudesta ilmestyy toinen juna…)

Odota vielä vähän lisää niin saat nähdä toisen…

*Välivideon* (Juna kaukaisuudesta tekee kolarin ja sytyttää tulipalon.)

Mikäli korjasit putken ja väänsit valvella vedet uudelleen päälle, seuraa heti perään vielä yksi…

*Välivideo* (Metroaseman sammutusjärjestelmä sammuttaa tulipalon.)

Mieti, jos olisit unohtanut korjata putken ennen junan luokse tuloa. Joutuisit tekemään ison reissun takaisin yhden pikku rikkeen takia.

Painu takaisin ulos pitkän odotuksen jälkeen.

Platform:

Mene ja asenna ensimmäinen emblem kahden vaunun väliseen mekanismiin. Tämän jälkeen mene katsomaan hajonnutta vaunua. Varo mega biteja!

Tutki hajonnutta junaa ja ota toinen uupuva emblem talteen. Mene asettamaan se paikoilleen. Kun emblemit ovat paikallaan ja mekanismi irrottaa vaunut toisistaan, mene takaisin junan sisälle.

    HUOM: Mikäli mega bite tarraa sinuun kiinni, voit saada ne putoamaan hyppäämällä tasanteelta alas raiteelle tai toisinpäin. Mikäli pelaat Yokolla tai Jimillä, käytä konttausta ja kuolleen leikkimistä hyödyksesi. Ne saavat mega bitet putoamaan.

HUOM2: Easyllä ja normaalilla; Voit löytää joko assault riflen tai haulikon oikean puoleisen junaraiteen ja junan väliseltä tasanteelta. Ase on pimeässä eikä hehku, joten sen havaitseminen on melko vaikeaa. Tutki alue tarkkaan.

Subway car:

Mene tutkimaan junan ohjaamoa, niin laukaiset…

*Välivideon* (jokin iso otus käy kimppuusi junassa ja sieppaa sinut!)

Videon seurauksesta joudut paikkaan, nimeltä…

East tunnel:

On aika käydä taistoon. Pomo on täällä!

=========================================

POMO – Giga bite

Taistelusuunnitelma: Giga bite on todella helppo vastus myös vaikeimmilla tasoilla. Ainoastaan ammuspula voi käydä haitaksi.

Giga bitella on vain kaksi iskua. Toinen on, kun se huitoo ”käsillään” ja toinen on, kun hän kutsuu ison armeijan pyöriviä mega biteja. Pyörivät bitet voi väistää, kun menet oikeanpuoleisen seinän viereen seisomaan. He eivät yllä osumaan sinuun. Käsien heilutuksen voit väistää, kun juokset mahdollisimman kauas pomosta. Yleensä Giga tekee kyseisen liikkeen, kun seisot liian lähellä häntä. Vaikeimmilla tasoilla alueella kuljeksii myös muutamia mega biteja. Käytä haulikkoa niiden tappamiseen.

Asevalinta: Pesticide Spray! Mikäpä muu purisi paremmin hyönteisiin? ;-)

Suihkuta giga bitea sprayllä aina kun voit. Spray saa gigan lamaantumaan hetkeksi ja menettämään runsaasti energiaa. Jos spray loppuu kesken, David voi käyttää molotovejaan biteja vastaan. Kun nämä aseet loppuvat, ota haulikko ja magnum revolver käyttöön. Viimeisenä toivona käytä pistoolia.

=========================================

Taistelun tiimellyksessä voit tutkia aluetta panosten, first aidien ja herbien toivossa. Kun pomosta on tehty selvää, seuraa animaatio jossa giga bite kuukahtaa kyljelleen. Animaation jälkeen juna on tekemässä lähtöään ja taustalla soi ilmoitus. Mikäli haluat kiirehtiä junaan, niin pidä kiirettä! Aikaa ei ole paljon jäljellä!

Palaa takaisin Platformille.

Platform:

Juokse eteenpäin ja välttele mega biteja. Mikäli joudut bleedille ja sinulla ei ole first aid sprayta parantaaksesi itsesi, olet menettänyt toivon junaan ehtimisessä!

Harhauttele mega biteja ja yritä päästä junan sisälle. Millään muulla ei ole enää mitään merkitystä, kuin että sinä ja toverisi ehditte junan sisälle ajoissa!

Subway car:

Kun ehdit junan sisälle, odota kunnes loppuvideo alkaa.

*Loppuvideo 1* (Juna lähtee asemalta ja taustalla kuuluu hahmosi pohdintoja.)

Hauska kenttä ja ehkäpä yksi pelin parhaimmista. Harmillista vain, että vastaavia puzzleja ei ole muissa kentissä juuri ollenkaan…

MUTTA!

Mikäli et ehtinyt ajoissa junaan sisälle, seikkailusi jatkuu yhä edelleen. Joten jatka pelaamista!

Platform:

Junan lähdettyä asemalta, mene tutkimaan aluetta jossa juna oli. Ota emission tower Key ja kiipeä tasanteelle. Mene läheisistä portaista ylös.

West concourse:

Mene portaiden vastapuolella olevasta ovesta sisään, ennen kuin Mega bitet käyvät kimppuusi!

Employee passage:

Tämä käytävä on täynnä mega bitejä, joten mikäli niiden väistäminen on liian vaikeaa, ota läheisestä roskakorista blood pack ja aseta se johonkin käytävälle. Yritä houkutella bitet imemään pussin verta ja luiki niiden ohitse sillä välin, kun he pitävät verikekkereitä pussin luona.

Navigoi tiesi Stairwell-ovelle ja mene sisään.

Stairwell:

Mene portaat alas ja ovesta sisään. Varo mega biteja portaissa! Voit hyödyntää punaista tynnyriä ampumalla sitä mega biten ollessa tynnyrin lähettyvillä.

B2F passage:

Mene eteenpäin ja käänny mutkasta. Mikäli tarvitset lisää ammuksia, käväise läheisessä pikku huoneessa, jossa et ole vielä käynyt kertaakaan. (Mikäli olet noudattanut opasta!)

Refuse dump:

Syy, miksi tässä huoneessa ei ole käyty ennen, on se että ennen mega biten tuloa junan luona, huone kuhisi mega biteja ja kaiken lisäksi huoneessa oli pimeää. On liian vaarallista olla tässä huoneessa samanaikaisesti usean mega biten kanssa, joten nyt kun niitä ei enää ilmesty tänne, voit tutkia huonetta omassa rauhassa.

Kun olet poiminut kaiken tarpeellisen, palaa takaisin.

B2F passage:

Mene käytävän päähän ja ovesta sisään.

Emergency power room:

Mene huoneen perällä olevan oven luokse ja käytä emission tower keyta. Mene ovesta sisään, ennen kuin mega bitet käyvät käsiksi.

Underground emergency passage:

Ota Emission tower-kartta ja mikäli tarvetta on, niin herbit talteen. Ota haulikko ja raivaa tiesi mega bitejen halki portaiden alapäähän. Tämän jälkeen jatka matkaasi käytävän toiselle puolelle. Ota käytävän varrelta first aid spray, jos on tarvetta. Mene käytävän päässä olevasta ovesta.

HUOM: Mikäli pelaat easy-tasolla, niin löydät model train wheelin käytävän lattialta.

Ventilation tower:

Pohjakerroksessa väijyy yksinäinen mega bite. Mikäli ammuksia riittää, ammu öttiäinen kuoliaaksi.

Käänny oikealle ja mene ensin pitkät tikapuut ylös. (Easyllä ei tarvitse mennä.) Ylhäällä väijyy toinen mega bite, joten tee siitäkin selvää. Kun mega bite on listitty, käänny tikapuilta oikealle ja tutki vipua. Väännä vivusta, niin hissi laskeutuu alemmalle tasolle. Palaa takaisin pohjakerrokseen. Ota haulikko mukaan vivun lähettyviltä, mikäli tunnet tarvetta toiselle aseelle.

Pohjakerroksessa, etsi toiset tikapuut ja kiipeä ylös. Ne eivät ole läheskään yhtä pitkät, kuin edelliset.

Käänny oikealle ja kiipeä toiset tikkaat ylös.

Kun olet ylhäällä, jatka matkaa oikealle ja varo mega bitea. Jos mega bite käy kimppuusi, listi se. Muussa tapauksessa voit jättää sen toistaiseksi rauhaan. Kiipeä perällä olevat tikkaat alas.

HUOM: Mikäli pelaat easy-tasolla, voit kääntyä suoraan vasemmalle, koska sinulla on jo model train wheel.

Alhaalla jatka matkaa eteenpäin ja kävele hissin ohi. Ota hissin toiselta puolelta model train wheel ja palaa takaisin mega biten luokse.

Listittyäsi mega bite, mene seuraavat portaat ylös, jotka sijaitsevat lähellä mega biten väijyntäaluetta.

Ylhäällä voit valita vapaasti, kummalta puolelta menet. Mikäli muutama hassu mega bite ei sinua pelota ja jos haluat päästä muutaman sekunnin nopeammin toiselle puolelle, käänny vasemmalle. Muussa tapauksessa mene oikealle. Toisella puolella kiipeä tikkaat ylös.

Nyt olet lähellä ventilation towerin huippua. Pyöri ympäri kerrosta, kunnes tulet pienelle aukiolle. Laita aukion päässä olevaan vempeleeseen model train wheel ja lähistöllä olevat tikkaat laskeutuvat alas. Mene tikkaiden luokse ja kiipeä ylös. Mikäli mega bitet käyvät ylivoimaisiksi, käytä aseitasi vapaasti!

Kun olet viimeisten tikkaiden huipulla, ota muutama askel eteenpäin ja pääset kentän läpi.

*Loppuvideo 2* (Hahmo kävelee valaistulla kadulla ja tekee pohdintojaan.)

Hauska kenttä ja ehkäpä yksi pelin parhaimmista. Harmillista vain, että vastaavia puzzleja ei ole muissa kentissä juuri ollenkaan…

Kun kenttä on läpi, voit huokaista helpotuksesta ja siirtyä saman tien seuraavaan!


© By Crocodile Funkee



RESIDENT EVIL - OUTBREAK


F I L E # 2


SKENAARIOT

FlashbackEvent checklist

Valitse mieleisesi hahmot ja vaikeustasot. Ja sitten vain pelaamaan…

*Alkuvideo* (Sumun keskellä pilkottaa puinen mökki...)

Cabin:

Kun peli alkaa, etene kohti ovea kunnes tulee…

*Välivideo* (Al saapuu mökkiin, tarjoutuu opastamaan tien ryhmäläisille naapurikaupunkiin ja selittää jotain hämärää hylätystä sairaalasta…)

Videon jälkeen mene ovesta ulos.

In front of Cabin:

Tutki piha herbien ja pienesineiden toivossa. Mene mökin sivupihalle ja etsi ”Mountain safety report”-memo lähistöltä. Tämän jälkeen jatka matkaasi metsään.

Mountain path:

Mikäli pelaat easy tai normal-tasolla, voit seurata Alia löytääksesi tien metsän halki. Kerää kaikki tarpeelliset herbit ja muut esineet talteen, mitä vastaan tulee. (Ammuksia, long poleja ym.)

Mikäli pelaat hard tai very hard-tasolla, Al ei valitettavasti ole opastamassa sinua ja joudut etsimään tien itse.

HUOM: Reitin varrella kohtaat ensimmäisen kerran kentän ”green zombie”:t. Nämä veitikat ovat muuten samanlaisia, kuin tavalliset zombiet, mutta osuman saadessaan he päästävät päässä kasvavasta kukastaan pienen myrkkypilven ilmaan. Älä koskaan käy näiden zombien kimppuun melee-aseella/paljain käsin, sillä onnistut vain myrkyttämään itsesi. Pidä mukanasi aina hlue herbiä/herb mixiä näiden vihollisten varalta.

Suspension bridge:

Tutki alue pienesineiden toivossa. Riippusillan vieressä on pieni herb-kätkö, jota ei huomaa helposti. Kulje sillan ylitse joen toiselle puolelle ja jatka matkaa eteenpäin metsään.

HUOM: Mikäli pelaat Alyssalla, näet täällä ensimmäisen Flashbackin.

Hospital back gate:

Tutki alue pienesineiden/herbien toivossa. Mene portin toiselle puolelle. Tutki pienen rakennuksen ja itse sairaalan välistä pikkualuetta ja ota sairaalan seinältä ”Raccoon today”-memo. Memossa mainitaan jotain kummallisesta kirvesmiehestä…

Lopuksi mene ovesta sairaalan sisälle…

HUOM: Mikäli pelaat Alyssalla, näet täällä toisen Flashbackin.

Main building 1F hall:

Kun saavut sairaalan sisälle, et enää voi palata takaisin ulos. Ota muutama askel eteenpäin ja käänny vasemmalle puolelle käytävää. Kävele kohti ovea, kunnes näet animaation, jossa kirvesmies potkaisee oven auki ja saapuu käytävälle. Nyt olet kusessa!

No et oikeastaan… Juokse kohti kirvesmiestä ja mene samaisesta ovesta, josta hän juuri tuli. Väistä tämän iskuja, mikäli hän sellaisia on tekemässä.

HUOM: Pientä faktaa kirvesmiehestä:

Kirvesmies kiusaa sinua tästä hetkestä asti koko kentän ajan. Kirvesmies ei seuraa sinua pienimpiin huoneisiin, mutta osaa silti olla riesaksi sairaalan käytävillä. Kirvesmiestä on ihan turha yrittää tappaa, sillä se juoksee vain pois paikalta, kun olet aiheuttanut tarpeeksi hänelle vahinkoa. Ja onnistut haaskaamaan vain kallisarvoisia ammuksiasi.

Kirvesmies käyttää aseenaan (oletettavasti) kirvestään ja joskus saattaa potkia pelaajaa. Kirveen iskut eivät niin paljon vahinkoa kuin voisi luulla, mutta saavat pelaajan todella helposti bleedille. Lisäksi ne on helppo väistää juoksemalla vain kirvesmiehen vierestä hänen ohitseen, mutta yritä välttää kapeita käytäviä joissa ei mahdu kunnolla kaksi ihmistä kulkemaan vierekkäin.

Kun kirvesmies nostaa kirveen päänsä yläpuolelle ja karjahtaa todella vihaisesti, JUOKSE HETI POIS ALTA! Mikäli isku osuu hahmoosi, kuolet välittömästi.

Mutta nyt jatketaan! Kohti ovea, mars!

Reception office:

Hajota iso, puinen laatikko taklaamalla/potkaisemalla ja tutki oven vieressä olevat lippaat. Voit hyvällä tuurilla löytää Handgunin/ammuksia. Very Hardilla toisesta lippaasta löytyy Syringe, joka kannattaa poimia mukaan. (Ei tarvitse tehdä reissua Examination Roomiin ollenkaan!) Ota myös puulaatikon alta löytyvä ”Kurt’s notebook”-memo.

HUOM: Hard ja Very Hard-tason pelaajien kannattaa varoa huoneessa seisovaa green zombieta, joka on sijoitettu ikävästi oven eteen. Mikäli et väistä tarpeeksi nopeasti, se saattaa tarrata kiinni.

Tämän jälkeen kävele huoneen perälle ja tutki työpöytää. Ota kartta pöydän oikeasta laidasta. Saatat löytää myös kartan vierestä syringen (solvent). Mikäli syringe löytyi, voit palata takaisin Main building 1F halliin. Muussa tapauksessa mene huoneen toisesta ovesta sisään. Kirvesmies saattaa tulla visiitille jossain välissä huonetta tutkiessasi, joten varo!

Examination room:

Ammu zombie, joka väijyy huoneessa. Tämän jälkeen hajota lankutettu ovi ja tutki huone. Mikäli et löytänyt syringeä Reception officesta, niin ota yksi mukaasi täältä. Tämän jälkeen käväise viereisessä pikkuhuoneessa ja ota first aid spray mukaasi, mikäli on tarvetta. Mikäli pelaat Georgella, voit löytää täältä myös ”Anesthesia Memo”:n.

Lopuksi tutki huoneen nurkkauksessa oleva pöytälaatikko panosten/handgunin toivossa. Tämän jälkeen palaa takaisin Receptioniin.

Reception office:

Juokse takaisin toisen oven luokse ja mene takaisin käytävälle. Mikäli kirvesmies vainoaa, niin varo!

Main building 1F hall:

Juokse käytävän toiseen päähän ja käytä portaiden vastapäätä olevaa ovea. Varo kirvesmiestä!

Auxiliary building 1F hall:

Juokse viereisen oven luokse ja astu sisään. Varo kirvesmiestä!

Locker room:

Tutki kaappeja ja ota kaikki tarpeellinen mukaan. Voit löytää herbejä, tyhjiä ja täysiä kemikaalipulloja, haulikon ja first aid sprayn. Ota ”Botanist’s notebook”-memo vasemman laidan ensimmäisestä kaapista. Huoneessa on myös kaksi kaappia, joissa voit piileksiä kirvesmiestä, mutta mikäli olet bleedillä, tai olet liian kauan samassa kaapissa, kirvesmies löytää sinut. Lähde huoneesta lopettaessasi tutkimuksesi.

Auxiliary building 1F hall:

Juokse käytävän toiseen päähän ja mene portaat alas.

Auxiliary building B1F hall:

Kulje käytävää eteenpäin, kunnes eteesi osuu omituinen kasvi. Keskellä olevaan ”silmään” voit tökätä syringe (solvent)-neulan. Tee se, niin seuraa…

*Välivideo* (Kasvi kuihtuu pois neulan sisällä olleen aineen ansiosta.)

Videon jälkeen voit jatkaa matkaasi eteenpäin. Mikäli kasvin tilalle on tullut pieni kasvinlonkero, niin varo, tai se tarraa sinua jalasta. Mikäli et halua haaskata ammuksia (ja jota minä edelleen suosittelen), niin anna sen tarrata sinua. Se ei aiheuta juuri paljoakaan vahinkoa.

Tutki käytävän päässä oleva kärry ja mene ovesta sisään.

HUOM: Mikäli pelaat very hardilla ja omaat sytkärin, käväise ensin mutka ”Intensive care unit”:ssa, jonka ovi on sijoitettu käytävän puoleenväliin. Käytä sytkäriä huoneen perällä olevaan pimeään koloon ja ota rusty key mukaasi.

Pharmacy:

Mene oven vastakkaiselle puolelle ja ota maasta avain. Easy ja normal-tason pelaajat löytävät täältä Auxiliary building keyn, hard ja very hard-tason pelaajat taasen löytävät Administrator’s office keyn. Kun olet ottanut avaimen, mene hyllyjen toiselle puolelle. Ota ”Doctor’s confession” matkan varrella olevasta hyllystä.

Huoneen nurkassa on jonkinlainen laite, jonka kraana vuotaa jotain ainetta. Käytä tyhjää syringeäsi laitteeseen, niin saat sen täytettyä uudelleen. Mikäli kannat mukanasi tyhjiä kemikaalipulloja (Empty chemical bottles), niin voit täyttää ne samaisella laitteella. Suosittelen ensin keräämään tyhjiä pulloja ison läjän ja täyttämään ne vasta lopuksi. Tulemme vielä käymään kellarikerroksessa myöhemminkin.

Tämän jälkeen voit poistua ja palata takaisin käytävään.

Auxiliary building B1F hall:

Palaa takaisin portaille ja kiipeä portaat ylös. Varo kirvesmiestä, sillä käytävä on ahdas, etkä mahdu välttämättä väistämään hänen iskujaan.

Auxiliary building 1F hall:

Mikäli pelaat easy tai normal-tasolla, mene viereiseen oveen ja käytä Auxiliary buildingn keyta. Mene ovesta sisään, ennen kuin kirvesmies työntää kirveen takamukseesi!

Mikäli pelaat hard tai very hard-tasolla, juokse käytävän toiseen päähän ja palaa takaisin Main building halliin. Suuntaa portaita pitkin kakkoskerrokseen.

Ohje jatkuu easy ja normal-tason opastuksella.

Auxiliary building north hall:

Kun saavut huoneeseen, väistä hetimmiten. Oven edessä seisoo green zombie. Suositeltavaa on välttää kontaktia zombin kanssa ja juosta vain pakoon.

Jatka käytävää eteenpäin, mutta varo käytävän keskellä olevaa lonkeroa, joka tarraa jalkaasi kiinni. Mikäli kuljet käytävän oikeaa seinää myöten, lonkero ei yllä tarttumaan jalkaasi. Tutki portaiden vastapäätä olevaa seinustaa ja ota mahdolliset ammukset mukaan. Lopuksi juokse portaat ylös.

Auxiliary building 2F hall:

Juokse köynnösten luokse ja kiipeä niitä pitkin ylös.

Mainentance access route:

Tutki läheinen ympäristö herbien, tyhjien pullojen, muiden pienesineiden ja flame roundsien toivossa. Mikäli pelaat very hardilla ja kannat yhä sytkäriä mukanasi, käytä sitä alueen keskellä olevan ison kasvin juureen ja tutki kätkö. Mikäli löydät kolosta kirveen, ota se mukaasi, sillä se on välttämätön esine pomotaistossa. Tuhoa kaasua puhkuvat kasvit tallaamalla niitä jaloillasi tai käyttämällä kirvestä (ammuksia ei kannata haaskata) ja kiipeä tikkaita ylös.

Auxiliary building 5F:

Kun kiipeät tikkaat ylös ja olet tasanteella, näet animaation jossa kirvesmies seuraa sinua ylös. Juokse kirvesmiestä vastaan ja kun tulet huoneen keskelle (jossa on paljon tilaa ympärillä), jää odottamaan kirvesmiestä. Kun kirvesmies käy päälle, juokse hänen viereltään ohitse ja jatka nopeasti juosten matkaasi. Voit yrittää myös juosta kirvesmiehen ohi kun tämä on vasta kapuamassa ylös, mutta tarvitset todella nopean hahmon päästäksesi tämän edelle. Kevin on kahdeksikon nopein.

Juokse huoneen takana olevaa tasannetta pitkin niin kauan, kun vastaan tulee köynnöksiä. Pidä kiirettä, sillä kirvesmies saattaa juosta perässäsi ja jahdata sinua. Kiipeä köynnöksiä pitkin ylös.

HUOM: Hard ja very hard-tasolla takatasanteella on myrkkykaasua puhkuvia kasveja. Yritä väistellä niitä parhaasi mukaan. Mikäli kasvi on purskauttamassa kaasut pihalle, älä juokse kasvin edestä. Saatat pahimmassa tapauksessa pudota tasanteelta alas ja kirvesmies voi tehdä lopun pelistäsi.

Auxiliary building rooftop:

Kun pääset ylös, varo jättiläisampiaisia parhaimman mukaan. Niitä on turha jäädä ampumaan, sillä sinun ei tarvitse kuin piipahtaa tämän yhden kerran katolla.

Juokse nopeasti ison kasvin juurelle. Käytä täyttämäsi syringe kasviin, niin laukaiset…

*Välivideon* (Kasvi kuihtuu…)

Videon jälkeen seuraa toinen…

*Välivideo* (Iso kivenlohkare putoaa maahan, josta syntyy suuri kolo maahan.)

Kun videot loppuvat, juokse äkkiä takaisin köynnöksille ja painu hetimmiten alas. Aluetta on turha tutkia, koska ampiaiset voivat tehdä tutkinnoistasi täyden helvetin eikä ylhäältä löydy juuri mitään tehtävää helpottavia esineitä.

Auxiliary building 5F:

Kiipeä alas tasanteelle ja totea, että kirvesmies on livistänyt. Voit nyt tutkia alueen omassa rauhassasi. Tutki takatasanne rehujen ja first aidien toivossa.

Riennä ison huoneen luokse ja tutki huone first aid sprayn, kemikaalipullojen ja haulikon ammusten toivossa. Kun tutkinnot on tehty, kiipeä takaisin alas sieltä, mistä tulitkin.

Mainentance access route:

Kapua alas tikkaita. Kun olet taas alhaalla palaa takaisin kolon luokse, josta tulitkin. Tällä kertaa hyppää alas uudesta reiästä, joka syntyi lohkareen pudotessa katolta.

Auxiliary building 2F hall:

Olet nyt köynnösten toisella puolella. Tutki pieni hylly köynnösten edestä ja ota kemikaalipullot mukaasi. (Jos on.) Normaalilla pelattaessa poimi kirves mukaan maasta, mikäli haluat maksaa kirvesmiehelle potut pottuina takaisin. Tosin vasta kentän lopussa. ;-)

Juokse käytävän toiseen päähän ja hyppää toisesta reiästä alas.

Storage room:

Tutki huone first aid sprayn, tyhjien pullojen ja muun tavaran toivossa. Ota lattialta Administrator’s office key mukaan. Lopuksi kokeile paeta takaovesta. Näin laukaiset…

*Välivideon* (Köynnökset lukitsevat oven…)

Videon jälkeen mene huoneen toisella puolella olevasta ovesta ulos.

Auxiliary building 1F hall:

Pyörätuolin takaa saattaa löytyä first aid spray. Ota, jos tarvitset. Juokse sitten käytävän toiseen päähän ja avaa oven lukko. Mene ovesta.

Auxiliary building north hall:

Täällä taas! Mene viereisestä ovesta, ennen kuin green zombie käy kimppuusi.

Auxiliary building 1F hall:

Juokse käytävän toiseen päähän ja mene ovesta Main building halliin. Varo kirvesmiestä, sillä palasit juuri hänen reviirilleen.

HUOM: Mikäli on tarvetta, käy täyttämässä syringe Pharmacyssa.

Main building 1F hall:

Juokse lähellä olevat portaat ylös. Varo kirvesmiestä!

Main building 2F hall:

Juokse käytävää pitkin, kunnes tulet ensimmäisen oven kohdalle. (Oikealla puolella…) mene ovesta sisään.

Administrator’s office:

Käytä viereiseen oveen Administrator’s office key ja ota viereiseltä penkiltä Grenade launcher! (Flame rounds!) Mikäli sinulla on flame roundseja inventoryssa, voit ladata ne aseeseen saman tien. Aseeseen voi ladata kaikki kentän panokset ilman, että kuljetat mukanasi ylimääräistä rounds pakettia.

Tämän jälkeen astu toimistoon.

Tutki toimisto kemikaalipullojen, aseiden ja ammusten toivossa. Mikäli pelaat Yokolla, voit löytää ”Sealed letter”-memon työpöydän/tiskin vasemmasta laidasta.

Mene kirjahyllyn viereen ja tutki valkoista paneelia. Paina nappulaa, niin kirjahylly siirtyy ja tämän takaa paljastuu salareitti. Mene sisään ja ota käytävän nurkasta ”Doctor’s confession”-memo. Kolua käytävä herbien ja kemikaalipullojen toivossa. Jatka portaat ylös.

HUOM: Hard ja very hard-tason pelaajat joutuvat etsimään rusty keyn, jotta saavat valkoisen paneelin auki. Hardilla kyseinen esine löytyy Room 202:sta, kun taas very hardilla joudut ensin hakemaan Room 202:sta sytyttimen ja sen jälkeen rientämään Auxiliary building B1F halliin ja sieltä Intensive unit care-huoneeseen. Huoneen nurkassa on pimeä kohta, josta sytytintä käyttämällä voit löytää rusty keyn. (Offlinessa avain on Room 202:n vasemmalla puolella olevassa, rikkinäisessä hississä.)

Mikäli pelaat Davidillä, voit rientää ensimmäisen syringe-kohdan jälkeen Intensive care unitiin ja käyttää hänen sytkäriään. Tällä oikaiset todella ison harppauksen, eikä sinun tarvitse kohdata Room 202:n zombeja ollenkaan.

HUOM2: Mikäli pelaat Alyssalla, näkee hän tässä huoneessa kolmannen Flashbackinsä.

Auxiliary building 3F:

Nouse loput portaat ylös ja ota nopeasti mukaasi flame roundsit/kirves (portaiden kaiteen vieressä… Kirves saattaa löytyä täältä VH:lla.) + ”Admin’s diary 1”-memo. (lähellä pientä pöytää…) Ampiaiset käyvät nimittäin päällesi hyvinkin nopeasti. Mene huoneen toisessa päässä olevasta ovesta ulos.

Main building rooftop:

Ota first fid spray läheltä ovea mikäli tarvitset. Juokse kasvien ohi, mutta varo kaasua! Kun olet ohittanut kasvit, tutki läheinen ympäristö flame roundsien ja ammusten toivossa. Lopuksi hyppää isosta reiästä alas.

HUOM: Hard ja very hard-tason pelaajat löytävät Auxiliary building keyn läheltä suurta koloa. Kun olet ottanut avaimen, palaa samaa reittiä alas mistä tulitkin. Koloon hyppääminen ei kannata, sillä Room 202 kuhisee zombeja.

Room 202:

Mikäli zombiet eivät paukuta jo huoneen ovea, voit tutkia huonetta rauhassa ammusten ja first aidien toivossa. Huoneesta saattaa hyvällä tuurilla löytyä myös ylimääräinen syringe (solvent), joten vaihda se tyhjän syringen kanssa, ellet ole käynyt täyttämässä sitä missään välissä. Mene ovesta.

HUOM: Mikäli zombiet paukuttavat huoneen ovea, odota että he saavat oven auki. Kun zombiet astuvat huoneeseen sisälle, juokse heidän lävitse ja mene ovesta ulos.

HUOM2: Hard-tason pelaajat löytävät tämän huoneen sängyltä rusty keyn, kun taas very hard-tason pelaajat löytävät sytyttimen avaimen löytämistä varten. Rusty key löytyy very hardilla Intensive care unit-huoneesta kellarikerroksesta. Tutki kirjahyllyn takana oleva pimeä nurkka ja käytä sytytintä löytääksesi avaimen.

Main building 2F hall:

Juokse käytävän vastapäässä olevalle ovelle ja mene sisään. Varo zombeja!

Room 203:

Juokse hetimmiten läheisen kasvin luokse ja käytä syringea. Seuraa…

*Välivideo* (Kasvi kuihtuu käytävältä…)

Kun kaikki kasvit on tuhottu, seuraa…

*Välivideo* (Kellarihuoneessa sijaitseva jättikasvi ”herää henkiin”!)

Videoiden jälkeen tutki huone first aid sprayn, kemikaalipullojen, pienesineiden ja ammusten toivossa. Muista tutkia myös sängyn alta. Lopuksi mene toisen oven luokse, avaa lukko ja astu huoneesta ulos.

Main building 2F hall:

Nyt kun kasvi on kuollut, tällä käytävällä voi käydä kova vilske. Green zombien lisäksi käytävällä saatat törmätä itse kirvesmieheenkin. Mikäli viholliset yllättävät, voit ryömiä sängyn alle turvaan ja odottaa vihollisten poistumista. Ole varovainen!

Juokse käytävän vastapuolelle ja kerää herbit hissin lähettyviltä talteen, mikäli tarvitset. Juokse pikkukäytävälle ja hajota puinen laatikko taklaamalla/potkimalla. Mikäli pelaat Alyssalla, löydät laatikon takaa ”Daily raccoon”-memon.

Jatka matkaasi ja mene lähellä olevasta ovesta sisään.

Room 201:

Tutki huone ammusten ja first aid sprayn toivossa. Ryömi sängyn alle ja katso mitä siellä on. Mikäli löydät magazinen, älä vaivaudu poimimaan. Ne vievät vain turhaa inventory-tilaasi.

Tutkintojen jälkeen palaa takaisin.

HUOM: Mikäli pelaat Alyssalla, näkee hän täällä viimeisen Flashbackinsä. (Kurt-parka…)

Main building 2F hall:

Mene käytävän päässä oleville portaille ja juokse alas. Varo zombeja ja kirvesmiestä!

Main building 1F hall:

Juokse portaat alas ja juokse portaita vastapäässä olevasta ovesta. Varo kirvesmiestä!

Auxiliary building 1F hall:

Juokse käytävän päähän ja portaat alas. Varo kirvesmiestä!

Auxiliary building B1F hall:

Juokse käytävää eteenpäin, kunnes vasemmalla puolella käytävää tulee ovi vastaan. Mene ovesta.

HUOM: Mikäli kannat tyhjiä pulloja mukanasi, käy täyttämässä ne ennen Intensive care unit-huoneeseen astumista.

Intensive care unit:

Aika aloittaa pomotaisto!

=========================================

POMO – Huge plant

Taistelusuunnitelma: Huge plant on yksi helpoimmista pomovastuksista. Ainoa asia, mikä saattaa saada pelaajan repimään pelihousunsa, on katosta putoavat kivenlohkareet. Etenkin hard ja very hard-tasolla kivet aiheuttavat pelaajalle yllättävän paljon vahinkoa. Ole varovainen!

Katosta roikkuu myös lonkeroita, jotka yrittävät siepata pelaajan, mikäli menet liian lähelle. Jos lonkero sieppaa sinut, rämpytä näppäimiä kuin hullu pudottautuaksesi alas.

Helpoimmalla pääset, jos juokset aluksi huoneen nurkassa olevan sängyn/kirjahyllyn väliin ja ammut pomoa kokoajan samasta kohdasta. Älä välitä putoavista kivistä, vaan paranna itsesi first aid spraylla, kun tilasi hiipuu dangerin puolelle.

Jos lonkeroiden runsaus pelottaa, voit yrittää katkoa niitä kirveellä. Helpommalla tosin pääsee jos yrität vältellä niitä parhaasi mukaan.

Asevalinta: Easy ja normal-tasolla pomon saa nujerrettua pelkästään flame roundseilla, mikäli olet noudattanut opasta ja säästänyt kaikki panokset loppuun. Muilla vaikeustasoilla kannattaa turvautua kemikaalipulloihin ja kirveeseen.

=========================================

Kun pomo on nujerrettu, seuraa…

*Välivideo* (Jättiläiskasvi kuihtuu, takaoven kahvasta irtoaa köynnökset ja jättiläiskasvin sisältä valuu ulos ruumis!)

Välivideon jälkeen pelaajat heitetään…

Auxiliary building B1F hall:

Koska kasvi kuihtui, eikä pidä enää kiinni perustuksista, johtaa tämä sairaalan sortumiseen. Pidä siis kiirettä!

Tee pieni mutka selkäsi takana olevassa nurkassa ja nuuski paikkaa löytääksesi ”Admin’s diary 2”-memon. Tämän jälkeen juokse takaisin käytävän toiseen päähän ja kapua portaat ylös. Varo katosta putoavia kiviä!

Auxiliary building 1F hall:

Juokse käytävää eteenpäin, kunnes tulet risteykseen. Kirvesmies odottaa sinua jossain lähistöllä. Nyt on oiva tilanne kostaa kirvesmiehelle. Mikäli haluat paremman lopun, niin suosittelen tappamaan kirvesmiehen NYT!

Kirvesmiehen saa nujerrettua millä tahansa aseella. Käytä kaikki pomotaistosta jäljelle jääneet aseet/ammukset ja toivo parasta. (Vältellen katosta putoavia kiviä.)

Kun kirvesmiestä on ammuttu tarpeeksi kauan, seuraa…

*Välivideo* (Kirvesmies pakenee jälleen!)

Eikö tuo painajainen ikinä kuole? No siihen me saamme vastauksen tuota pikaa.

Etsi ovi, joka johtaa Storage roomiin ja mene sisään.

Storage room:

Juokse huoneen toisella puolella olevasta ovesta ulos mahdollisimman nopeasti!

Nyt skenaario on läpi, mutta se minkä loppuvideon näet, riippuu täysin siitä miten pelasit.

Mikäli et tappanut kirvesmiestä lopussa tai et kerännyt tarvittavia memoja (Kurt’s notebook, Admin’s diary 1 ja 2), seuraa…

*Loppuvideo 1* [Leaving mystery behind] (Hahmo juoksee ulos sairaalasta ja samalla sairaala sortuu. Hahmosi kävelee metsäisellä polulla ja pohtii…)

Mikäli tapoit kirvesmiehen ja keräsit kaikki tarvittavat memot, seuraa…

*Loppuvideo 2* [A glimpse of the truth] (Hahmo juoksee ulos sairaalasta, kirvesmies paljastaa kasvonsa ja menee kasvin sisältä tulleen ruumiin luokse. Sairaala sortuu ja hahmo kävelee joen lähellä olevalla polulla ja pohtii…)

Mikäli pelasit Alyssalla, tapoit kirvesmiehen, keräsit kaikki tarvittavat memot ja näit kaikki ”Flashbackit”, seuraa…

*Loppuvideo 3* [Overcoming the past] (Alyssa juoksee ulos sairaalasta, kirvesmies paljastaa kasvonsa ja menee kasvin sisältä tulleen ruumiin luokse. Sairaala sortuu, Alyssa kävelee joen lähellä olevalla polulla ja päättää selviytyä Raccoon Citystä elävänä kertoakseen totuuden sairaalasta ja siitä, mitä Kurtille ja sairaalalle tapahtui…)

Yksi pelin parhaimmista kentistä. Mikäli haluat oppia lisää kirvesmiehestä ja sairaalan tapahtumista, suosittelen lukemaan kaikki kentän memot läpi + etsimään special itemejä. Ne selittävät kentän tapahtumat todella hyvin ja antaa jonkinlaisen mielikuvan siitä, mitä sairaalassa on saattanut tapahtua.

Kun kenttä on läpi, voit huokaista helpotuksesta ja siirtyä saman tien seuraavaan!

© By Crocodile Funkee


RESIDENT EVIL - OUTBREAK


F I L E # 2

SKENAARIOT

Desperate TimesEvent checklist


Valitse mieleisesi hahmot ja vaikeustasot. Ja sitten vain pelaamaan…

*Alkuvideo* (Videossa Marvin, Rita ja muu elossa oleva poliisilaitoksen selviytyjät suunnittelevat pakenemista salareitin kautta.)

HUOM: Koska kentän aloituspaikat vaihtelevat, on vaikea kertoa tarkkaa selostetta, mitä tehdä. Mahdolliset aloituspaikat ovat:

Oletetaan, että aloituspaikkasi on tällä kertaa Main Hall. Opasta seuraamalla huomaat, miten voit olla hyödyksi muulle tiimille, mikäli aloitat jostain toisesta paikasta.

Main Hall:

Ota muutama askel eteenpäin ja kävele suuren patsaan luokse. Ota unicorn medal pois ja pistä se inventoryyn. Tutkimalla paikkaa jossa unicorn medal oli, voit todeta että siihen täytyy asettaa jotain tilalle. Vinkkinä mainittakoon, että paikkaan pitää asettaa viisi platea, jotka on ripoteltu ympäri tasoa.

Mutta nyt. Käy avaamassa pikkuovi ulko-ovien vierestä, mutta älä astu vielä ovesta sisään. Sen sijaan palaa takaisin patsaan luokse ja piipahda viereisten tuplaovien takana. Ennen huoneeseen astumista voit tutkia huoneen ammusten/aseiden ja parannusvälineiden toivossa.

Reception office:

Tutki huoneen keskellä olevat lippaat ammusten ja Antivirus-pillereiden toivossa. Mikäli pelaat Alyssalla, voit käyttää lockpickiä huoneen perällä olevaan lipastoon. Lopuksi ota ”Police notice”-memo oven oikealla puolella olevalta penkiltä ja tarkista East Officessa sijaitsevan kassakaapin numeroyhdistelmä. Palaa takaisin.

Main Hall:

Nyt juokse pikkuoven luokse ja astu sisään.

1F lobby:

HUOM: Ennen kuin jatkat tästä eteenpäin, on varmaan hyvä idea kertoa kenttää piinaavasta myrkkykaasusta.

Jotta kenttä ei olisi liian helppo pelata, on kenttää vaikeuttamassa myrkkykaasu, joka ilmestyy aika ajoin joihinkin laitoksen huoneisiin ja haihtuu vähän ajan kuluttua. Tämä saattaa vaikeuttaa toimintaa ja pitää pelaajan jatkuvassa kiireessä. Etenkin very hard-tasolla kaasu vaihtaa huonetta todella tiheään, joten et voi olla samassa huoneessa kovin kauan aikaa kerrallaan. Toisaalta sinun ei tarvitse myöskään odottaa kovin kauaa, että kaasu hälvenee pois.

Jaa, mitä haittaa tästä kaasusta on? No se saa virus-mittarisi kohoamaan älytöntä vauhtia. Kaasu voi koitua surmaksesi, mikäli et ehdi suojautua tarpeeksi nopeasti.

Kaasulta voi suojautua mm. asettamalla nerve gas canisterin huoneeseen, jossa kaasu on jo valloillaan. Näitä puteleita löytyy ympäri laitosta. Mitä korkeampi vaikeustaso, sitä harvemmassa puteleita on. Toinen tapa on käyttää Antivirus-pilleri/red herb, kun kaasu ilmestyy. Kolmantena ja viimeisenä vaihtoehtona voit tietysti yrittää paeta huoneesta niin nopeasti, kun vain ehdit.

Mutta jatketaanpas pelin pelaamista…

Juokse käytävän toiseen päähän ja mene nurkalla olevasta ovesta. Tutki ympäristö ammusten ja pienesineiden toivossa. Varo zombeja!

Hallway:

Juokse ruumiin ohitse, ennen kuin se nousee pystyyn ja lähtee jahtaamaan sinua. Tutki käytävää ammusten ja herbien toivossa. Varo ikkunoista hyökkääviä zombeja, sillä ne saattavat repiä sinut mukanaan. Tämä johtaa välittömään kuolemaan.

Käytävän toisessa päässä on reikä, johon voit asettaa unicorn medalin. Taulu laskeutuu ja voit ottaa mukaasi first aid sprayn sekä Magnum handgunin tai submachine magazinen. (Tämän magazinen voit ottaa mukaasi, sillä lopputaistossa ammukset ovat tarpeen.) Riippuen vaikeustasosta. Lopuksi palaa vähän matkaa takaisin ja mene ovesta sisään.

Witness interrogation room:

Ota oven vieressä olevalta hyllyltä ensimmäinen plate talteen ja työnnä läheistä pöytää. Pöydän takaa paljastuu aukko, josta voi ryömiä huoneen toiseen osaan. Tutki ensin huone ammusten toivossa ja ryömi vasta sitten toiselle puolelle. Mikäli zombiet puskevat ovesta sisään, mene toiselle puolelle hetimmiten.

Toiselta puolelta ota haulikko matkaasi ja mikäli tarvetta, myös first aid spray. Jos kaasu yllättää sinut ja zombiet vainoavat toisella puolella huonetta, ota läheiseltä hyllyltä nerve gas canister ja käytä välittömästi. Mikäli hyllyllä ei ole kanisteria (VH), voit vain toivoa, että kaasu ei yllätä sinua.

Huoneen tutkittua palaa toiselle puolelle ja palaa käytävälle.

Hallway:

Palaa takaisin toiseen päähän käytävää ja mene ovesta.

1F lobby:

Mikäli tavaratilassa ei ole tilaa toiselle platelle, palaa takaisin aulaan ja aseta ensimmäinen plate patsaaseen. Muussa tapauksessa jatka matkaasi, kunnes tulet tuplaovien kohdalle. Mene sisään.

East office:

Tutki huone ammusten ja aseiden toivossa ja ota ”Emergency orders B”-memo huoneen perällä olevalta pöydältä. Mikäli pelaat Kevinillä, saatat löytää hänen lokerostaan aseen tai ammuksia, läheiseltä pöydältä ”Resume envelope”-memon sekä pystyt avaamaan Jeanin lokeron ja ottaa recovery pillsejä. (Muistatko vielä numerosarjan, minkä löytää Jeanin ruumiin luota löytyvästä memosta underbelly-tasosta? 0325.)

Tutkintojen jälkeen mene pieneen toimistoon ja käytä aikaisemmassa memossa mainittua numeroyhdistelmää kassakaappiin. Kaapista löytyy easy tai normal-tasolla yksi plate, hard tai very hard-tasolla secret file. Tutki toimisto herbien ja ammusten toivossa ja poistu.

Käväise mutka toisella puolen huonetta, pienellä käytävällä ja napsauta ”yläpuolella” olevasta ovesta lukko auki. Lopuksi palaa takaisin sinne, mistä tulitkin huoneeseen. Muista varoa kaasua!

1F lobby:

Mene käytävän päässä olevasta ovesta. Muista varoa kaasua!

Main Hall:

Mene patsaan luokse ja aseta ensimmäiset platet niille kuuluvalle paikalle. Tämän jälkeen voit palata takaisin.

1F lobby:

Mene lähellä olevista tuplaovista sisään. Muista varoa kaasua!

East office:

Juokse huoneen halki, käänny pikkukäytävällä oikealle ja mene ovesta. Muista varoa kaasua!

Emergency stairwell:

Älä säikähdä aidan takana olevia zombeja, sillä ne eivät pääse aidan lävitse. Ainakaan vielä…

Juokse portaita ylös ja mene portaiden päässä olevasta ovesta. Mikäli korpista on sinulle liiaksi riesaa, etkä halua haaskata ammuksia sen tappamiseen (ei kannata!), voit tietysti houkutella korpin poliisisedän luokse (joka muuten näyttäytyi alkuvideossakin) ja hän ampuu sen puolestasi, mikäli ”kiireiltänsä” ehtii. Muista kiittää häntä urakan jälkeen.

2F East hall:

Juokse ovelta eteenpäin ja mene käytävän päässä olevasta ovesta. Taklaa oven edessä seisovaa zombia ja juokse ohitse. Muista varoa kaasua!

2F Waiting room:

Tutki pikkukäytävä ammusten ja herbien toivossa ja mene odotushuoneen puolelle. Työnnä iso laatikko toiselle puolelle kaappiaitausta. Lopuksi tutki huone lisäammusten toivossa ja palaa takaisin. Muista varoa kaasua!

2F East hall:

Juokse nyt käytävän toiseen päähän ja mene ovesta. Tutki käytävä ammusten ja first aid aprayn toivossa. Muista varoa kaasua!

HUOM: Mikäli zombiet jyskyttävät ovea toisessa päässä käytävää, odota että he saavat oven auki. Kun ne tulevat käytävään, juokse heidän lävitse ja avoimesta ovesta ulos.

Rooftop:

Tutki alue ammusten ja herbien toivossa. Palaa nopeasti takaisin, ellet halua joutua korppien/zombien kynsiin.

HUOM: Alueella on yksi alkuvideon poliiseista. Mikäli seuraat vähän aikaa häntä, huomaat että zombit käyvät häneen käsiksi vähän väliä ja että hän on melkoinen ”kämmäri” aseiden kanssa. Kumma kauan hän kyllä kestää ottaa iskuja vastan…

2F East hall:

Juokse takaisin oven luokse, josta alun perin tulit tänne ja palaa takaisin. Muista varoa kaasua!

Emergency stairwell:

Juokse äkkiä alas ja mene ovesta, ennen kuin korpit käyvät käsiksi.

East office:

Nyt juokse pikkukäytävän toiseen päähän ja mene ovesta, josta avasit lukon. Muista varoa kaasua!

1F East hall:

Tämä käytävä on lickereiden valtakuntaa ja myös kaasu tykkää tunkeutua sekaan. Lisäksi zombiet tykkäävät rellestää kaiken hulluuden keskellä, joten äärimmäistä varovaisuutta!

Tutki käytävä ammusten ja herbien toivossa ja juokse käytävän toiseen päähän. Älä mene vielä portaista alas, vaan mene portaiden takana olevan oven luo ja astu sisään. Muista varoa kaasua!

HUOM: Mikäli pelaat Alyssalla, pystyt avaamaan portaiden takana olevan kaapin lockpickillä. Kaapista löydät ammuksia/aseita + ”Bizarre case file”-memon.

Night-duty room:

Tutki huone ammusten, herbien ja pienesineiden toivossa. Mikäli pelaat Kevinillä, voit löytää hänen kaapistaan ammuksia/aseita tai Joker keyn, jonka voi käyttää kaikkiin lukittuihin oviin. Poistu huoneesta tutkintojen päätteeksi. Muista varoa kaasua!

HUOM: Mikäli zombiet käyvät hankaliksi ja puskevat sisään, voit yrittää piiloutua kaappiin ja odotella niiden poistumista. Kaasu voi kuitenkin muuttaa ikävästi suunnitelmiasi.
HUOM2: Mikäli pelaat Alyssalla, löydät huoneen perällä olevien sänkyjen lähistöltä ”Police diary”-memon.

1F East hall:

Nyt juokse läheiset portaat alas. Varo kaasua ja lickereitä!

B1F East hall:

HUOM: Mikäli pelaat Davidillä, voit avata paneelin portaiden edestä ja ottaa mukaasi sisältä löytyvää tavaraa.

Juokse käytävää pitkin, kunnes tulet risteykseen. käänny vasemmalle ja mene lähistöllä olevista kaksoisovista. Varo yksinäistä zombieta, joka vaeltaa käytävällä. hän kyllä seuraa sinua huoneesta toiseen. Mikäli tarvitset herbejä, käväise mutka käytävän päässä ja ota kaikki tarpeelliset herbit talteen.

Autopsy room:

Tutki huone pienesineiden toivossa ja mene huoneen perälle. Ota plate talteen ja yritä välttää ilmastointiaukosta tulevia käsiä. Ne saattavat tarrata jalastasi kiinni. Kun otat platen, putoaa yhden ruumissäiliön aukko ja sisältä ryömii zombie. Juokse nopeasti tämän ohitse ja poistu huoneesta. Muista varoa kaasua!

B1F East hall:

Mikäli sinulla käy huono tuuri, lähtee sinua jahtaamaan nyt yksi tai useampi zombie. Yritä varoa näitä parhaasi mukaan.

Palaa risteykseen ja jatka matkaa ”alaspäin”. Mene lähistöllä olevista tuplaovista.

Substation room:

Tutki huone ammusten ja herbien toivossa ja ota kartta huoneen perällä olevalta hyllyltä. Myös nerve gas canistereita voi löytyä huoneesta. Oven vieressä olevasta lipastosta löytyy easy tai normal-tasolla yksi plate, kun taas hard tai very hard-tasolla löydät joko ammuksia tai parannusvälineitä. Poistu huoneesta ja varo mahdollisia zombeja sekä kaasua.

B1F East hall:

Jatka käytävän päähän ja mene ovesta.

Underground parking garage:

Ota keskellä parkkihallia ”Emergency orders A”-memo talteen ja tutki esine ammusten ja herbien toivossa. Mikäli pelaat Markilla tai huoneessa on kaksi pelaajaa, voit työntää poliisiautoa. Auton alta paljastuu ammuksia ja parannusvälineitä. Lopuksi työnnä hallin perällä oleva laatikko pois reiän edestä. Älä kuitenkaan mene vielä reiästä, vaan mene ensin hallin toisessa päässä olevasta ovesta. Varo kaasua ja mahdollisia zombeja!

B1F West hall:

Varo nurkan takana väijyvää zombieta + mahdollisia jahtaavia vastaavia. Tutki käytävä herbien ja ammusten toivossa. Mikäli kannat joker keytä mukanasi, voit avata Kennelin oven sillä. Muussa tapauksessa joudut hajottamaan lukon potkimalla/taklaamalla tai käyttämällä Alyssan lockpickiä. Kenneliin ei tarvitse mennä muuta kuin hard tai very hard-tasolla. Mutta mikäli haluat lisäammuksia, niin käväistään mutka siellä…

Kennel:

Kuten arvata saattaa, joudut kohtaamaan pelin ainoat zombiekoirat täällä. Koiriin on vähän pakko käyttää ammuksia, jollet halua loukkaantua, sillä melee-aseilla iskeminen on vaikeaa ja turhauttavaa. Mutta mikäli sinulla on toveri mukana, voitte yrittää talloa koiria hengiltä. Kuitenkin huoneen perällä olevan häkin katolta ilmestyy aika ajoin uusia koiria, joten toimi nopeasti.

Tutki paikka ammusten toivossa ja ota yksi plate mukaasi, mikäli pelaat hard- tai very hard-tasolla. Huoneesta voit löytää myös ace keyn, jota käytetään 2F Waiting roomin kassakaappiin. Lopuksi poistu!

B1F West hall:

Mene käytävän päähän ja astu sisään vankiselliosastolle. Tutki sellinosaston oven vastapäätä oleva pöytä ammusten toivossa.

Holding cell:

Mene huoneen perälle ja juttele Benin kanssa. Mikäli kannat secret fileä mukanasi, anna se hänelle ja saat palkkioksi yhden platen. Tutki huone herbien toivossa ja poistu.

B1F West hall:

Palaa takaisin parkkihalliin.

Underground parking garage:

Juokse kolon luokse ja ryömi ulos.

Police station front entrance:

Juokse portaat ylös ja mene pienen puistoalueen toiselle puolelle. Tutki etupiha herbien, pienesineiden ja ammusten toivossa ja astu ulko-ovesta sisään.

HUOM: Mikäli haluat pelata varman päälle lopputaistossa (aivan varmasti haluat!), niin aseta esineiden tilalle esim. first aideja, joita et tarvitse. Jemmaa tarpeellisia esineitä etupihalle, sillä ne voivat tulla tarpeeseen kaiken kaaoksen keskellä. Mieti tilannetta, jossa sinä ja toverisi olette dangerillä, eikä teillä ole enää parannusvälineitä jäljellä.

Main Hall:

Juokse patsaan luokse ja aseta hankkimasi platet patsaaseen. Tämän jälkeen mene hallin perälle ja kiipeä tikkaat ylös.

Tutki tasanne herbien ja pienesineiden toivossa ja juokse oikeaan laitaan. Mene tasanteen oikeassa päässä olevasta ovesta.

2F Waiting room:

Tutki tämä puoli huoneesta ammusten toivossa. Kiipeä aiemmin työntämäsi laatikon päälle ja tutki hyllyä. Löydät viimeisen platen täältä. Mikäli pelaat very hardilla, löydät täältä ace keyn. Joudut työntämään laatikon kerran toiselle puolelle ja etenemään aseman halki toiselle puolelle avataksesi kassakaapin. Muilla vaikeustasoilla löydät kaapista magnum handgunin, kun taas very hardilla kassakaapista löytyy viimeinen plate. Lopuksi palaa takaisin Main Halliin.

Main Hall:

Kiipeä tikapuut alas ja juokse patsaan luokse. Aseta viimeinen plate patsaaseen.

Kun viimeinen plate on asetettu, seuraa…

*Välivideo* (Rita ryömii patsaan synnyttämään koloon ja Marvin antaa hänelle radiopuhelimen.)

ja heti perään seuraa toinen…

*Välivideo* (Rita ottaa yhteyttä Marviniin radiopuhelimella ja tulee apujoukkojen kanssa pelastamaan eloonjääneitä.)

Nyt sinulla on loppuaika mahdollista kerätä arsenaaliasi ja varmistaa, että kaikki selviytyvät elossa pois täältä. Kierrä nyt kaikki paikat ympäri, joihin olet jättänyt ammuksia/aseita jemmaan. Mikäli haluat aloittaa taiston heti, mene ulos juttelemaan loukkaantuneelle Marvinille ja käske tämän kerätä kaikkien eloonjääneiden etupihalle. Suosittelen kuitenkin odottamaan annetun ajan, sillä pienikin aika voi ratkaista paljon tässä kentässä…

Mikäli kaipaat lisäaikaa, mene etupihalle ja poimi mukaasi padlock key. Sillä saat auki katolla olevan häkkiaitauksen. Aitauksen takaa paljastuu vino pino plywood boardeja, joilla voi tukkia etupihan porttia. Tällä tyylillä voit hankkia lisäaikaa aseiden ja ammusten etsimiseen.

Lisäksi platen asennusten jälkeen ilmestyy filmejä ympäri asemaa, joita keräämällä ja Benille antamalla saat ylimääräistä bonustavaraa. Seuraavassa pieni lista filmeistä ja niiden palkkioista:

==================

Film A

Sijainti: Police station front entrance (tutki maata Marvinin edestä!)

Palkkio: Recovery pill

==================

Film B

Sijainti: Rooftop (tutki aluetta läheltä paikkaa, jossa poliisi ammuskeli zombeja/zombit söivät häntä… miten haluat…)

Palkkio: Magnum Handgun! (VH:lla todella tarpeellinen kapistus.)

==================

Film C

Sijainti: Kennel (tutki yksi häkeistä)

Palkkio: First aid spray (Easy, normal ja hard-tasoilla), 2 Recovery pill (Very hard-tasolla)

==================

Film D

Sijainti: Parking garage ramp (lisäneuvoa edempänä!)

Palkkio: Sub machinegun (W00t!!!)

==================

Ja tässä neuvoa, miten hankkia film D:

Main Hall:

Sopikaa keskenään, joka jää odottamaan Main Halliin, ketkä kaksi menevät film B:n perään ja kuka menee Parking garagelle film D:n perään. (Tekoälyn kanssa ei tosin sovita mitään…) Leikitään, että sinä etsit film D:n.

Mene ulos asemalta.

Police station front entrance:

Älä noteeraa Marvinin ja zombien kaksintaistoa, vaan jatka matkaasi. Voit tietysti poimia film A:n Marvinin edestä, mikäli tunnet tarvetta sillekin. Älä ota padlock keytä, sillä et tule tarvitsemaan sitä.

Juokse pikkupuiston halki ja portaat alas. Ryömi kolosta.

Underground parking garage:

Juokse toiseen päähän parking garagea ja paina kytkintä lähellä ulospääsyporttia. Mikäli joku tiimiläinen on kuulossa Main Hallissa, hän aukaisee portin käyttäen samaa tietokonetta, jota Rita hakkeroi plate-metsästyksen aikana. Kun portti aukeaa, juokse sisään.

Parking garage ramp:

Tutki paikka ammusten ja first aid sprayn toivossa. Ota itse tärkein, film D mukaasi ja palaa takaisin. Jos zombeja seuraa sinua, niin yritä välttää heitä.

Underground parking garage:

Mikäli portti on ehtinyt sulkeutua, avaa se itse portin viereisestä kytkimestä. Juokse läheiselle ovelle ja astu sisään.

HUOM: Miksihän portin voi aukaista laitoksen ulkopuolelta, muttei sisäpuolelta? Joku hyväuskoinen siviili voisi vaikka tunkeutua poliisilaitokselle tätä kautta…

B1F West hall:

Juokse käytävän päähän ja mene selliosastolle.

Holding cells:

Anna film D Benille, niin saat palkkioksi sub machinegunin. Tämän jälkeen palaa takaisin Main Halliin.

HUOM: Mikäli haet film B:tä, saatat huomata miten kahden avuliaan komisarion on käynyt. Anna heille pienet säälinrippeet ja jatka matkaasi. Varo, ettet joudu itse zombien ruokalistalle…

Kun olet valmis taistoon/aika loppuu, seuraa…

<>
*Välivideo* (Marvin kuuluttaa koko poliisilaitokselle ja kehottaa eloonjääneiden kokoontua etupihalla.)Videon jälkeen sinulla on vielä hetki aikaa toimia, kunnes tulee toinen…

*Välivideo* (Hahmosi on etupihalla ja zombit hyökkäävät porttien yli ja lävitse!)

Aika käydä lopputaistoon. Lataa aseesi ja taistele!

=========================================

POMO – Zombie-armeija (Ehdota itse järkevämpää nimeä!)

Taistelusuunnitelma: Loppuvastuksessa ei muuten ole mitään vikaa, mutta Online-moodissa peli lagittaa järkyttävästi! Zombit eivät välttämättä aina ole siellä, mitä televisioruutu väittää.

Hyvä suunnitelma on juosta joko etupihan syrjäisimpään nurkkaan (puulaatikoiden luokse) ja ampua vihollisia tiiviissä läjässä. Toinen hyvä paikka minne kerääntyä, on ulko-oven eteen. Mikäli hahmosi vointi alkaa käydä huonoksi, käy keräämässä jemmaamiasi parannusvälineitä ja käytä niitä. Mikäli ryhmässäsi on Cindy, anna hänen käyttää hänen herbejään ja parannustaitojaan hyödyksi.

Asevalinta: Anna pistoolilla/melee-aseilla/sub machinegunilla varustautuneiden ampua yksittäisiä vihollisia. Mikäli joukkoon käy suuri lauma kerralla vihollisia, ratkaise sotku haulikolla. Sähköiset aseet (Stun rod ja stun gun.) ovat myös käteviä.

=========================================

Vaikeustasosta riippuen joudut kaatamaan tietyn määrän zombeja, ennen kuin loppuvideo laukeaa. Ohessa taulukko:

==========

| Offline ## |

| ## |

| Easy: 10 |

| Normal: 20 |

| Hard: 30 |

| VH: 35 |

==========

|Online ## |

| ## |

|Easy: 30 |

|Normal: 40 |

|Hard: 45 |

|VH: 50 |

==========

Kun vihollisia on tapettu tarpeeksi, seuraa…

*Loppuvideo* (Rita saapuu apujoukkoineen ja pelastaa eloonjääneet ryhmäläiset. Valitettavasti Marvin on liian pahasti loukkaantunut ja jää suosiolla asemalle pidättelemään zombeja. Rita itkee autossa ja hahmosi pohtii. Lopuksi Marvinin nähdään kävelevän Main hallissa kohti huonetta, josta hänet löytää Resident Evil 2:ssa.)

HUOM: Mikäli pelaat Kevinillä kentän läpi ja saat ns. oikean loppuvideon, saatat huomata loppuvideossa että auton ohitse ajaa samanlainen poliisiauto, jolla Leon ja Claire ajelevat Resident Evil 2:ssa…

Tämä on mielestäni pelin parhaimpia kenttiä juonellisesti. Eritoten loppuvideo on todella hieno.

Kun kenttä on läpi, voit huokaista helpotuksesta ja siirtyä saman tien seuraavaan!

© By Crocodile Funkee


RESIDENT EVIL - OUTBREAK


F I L E # 2


SKENAARIOT

End Of The RoadEvent checklist


- Used Mo disk (Code A) (30pts)

- Used MO disk (Code B) (40pts)

- Opened electromagnetic shutter (20pts)

- Opened shutter 1 with password (20pts)

- Opened shutter 2 with password (20pts)

- Pried duct cover with crowbar (20pts)

- Used dummy grenade (40pts)

- Killed all Hunter (20pts)

- Saw "Finding Linda" scene (20pts)

- Destroyed crate in experimental chamber (30pts)

- Activated water flow (30pts)

- Put hole in floor in floodgate control room (20pts)

- Processed valve handle (20pts)

- Saw "The Noose Tightens" scene (20pts)

- Saw "Brutality of Tyrant" scene (20pts)

- Blew up Tyrant (30pts)

- Blew up Tyrant R (40pts)

- Located mines with detector (20pts)

- Blew up Nyx (50pts)

- Defeated Nyx (40pts)

- Saw "Up and away" scene (30pts)

- Saw "Up and away with Linda" scene (40pts)

- Saw "Run like the wind" scene (30pts)

- Saw "Run like the Linda" scene (40pts)

- Linda survived (50pts)

- Spoke with Linda in exam room (20pts)

- Spoke with Carter in experimental room (30pts)

- Spoke with Rodriguez in chopper (30pts)

- Used examination room key (20pts)

- Used ID card Level 1 (20pts)

- Used ID card Level 2 (20pts)

- Obtained "Internal memo" (10pts)

- Obtained "Settings screen" (10pts)

- Obtained "Experiment file" (10pts)

- Obtained "Researcher's journal" (10pts)

- Obtained "Memo to Carter" (10pts)

- Obtained "Memo scrap" (10pts)

- Obtained "CTS manual (10pts)

- Obtained "Written orders" (10pts)

- Obtained "Reagent file" (10pts)

- Obtained "Experiment participants" (10pts)

- Obtained "Delivery permit" (10pts)

- Obtained "Raccoon today" (10pts)

- Obtained "Daily raccoon" (10pts)

- Obtained "Money scoop" (10pts)


Valitse mieleisesi hahmot ja vaikeustasot. Ja sitten vain pelaamaan…

*Alkuvideo #1* (Linda ja Rodriquez riitelevät kopterin edessä ja lopulta Rodriquez suostuu odottamaan Lindaa hetken aikaa, jotta tämä saa haettua virusnäytteen laboratoriosta.)

*Alkuvideo #2* (David taistelee zombeja vastaan laboratoriossa rautakangella auttaakseen Carteria. David on vähällä piestä Lindankin, kunnes Carter menee väliin ja esittelee heidät toisilleen.)

*Alkuvideo #3* (Juuri kun Linda, Carter, David ja loput ryhmäläiset ovat poistumassa laboratoriossa, ongelmia havaitaan ja laboratorion ovi suljetaan. Hahmojen on selvitettävä, mistä kiikastaa.)


Waiting Room:

Täällä huoneessa ei ole paljoa nähtävää. Mene käytävän päässä olevasta ovesta.

HUOM: Hard- ja very hard-tason pelaajat voivat löytää MO diskin ”etuoven” edestä. Poimi esine mukaasi.

Central Passage 1:

Käänny oikealle ja ota pari askelta eteenpäin. Tutki ruumiin edessä oleva paneeli ja paina mieleesi verellä sotketut näppäimet. (Tai kuten Great-Man tekee, pistä numerot paperille ylös.)

Jatka matkaasi käytävän toiseen päähän ja mene lieskojen vieressä olevasta ovesta.

East Passage 1:

Kävele kohti kuvaruutua ja säikähdä lasinsärkymistä. Huomattuasi ikkunasta hypänneen hunterin, panikoi ja juokse läheisestä ovesta sisään.

Reference Room:

Täällä olet turvassa pahalta hunterilta. Tutki huone handgunin ammusten, recovery pillsien, recovery basen ja MO diskin toivossa. Muista kuitenkin ottaa kaikkein tärkein mukaasi, Experimentation Chamber Key. Tutki huoneen perällä oleva tietokone saadaksesi laboratorion kartta. Poimi myös ”Internal Memo” tietokoneen vieressä olevalta hyllyltä.

Lopuksi voit poistua.

East Passage 1:

Kauhistele hunteria ja palaa nopeasti lieskameren lähettyvillä olevalle ovelle.

Central Passage 1:

Juokse mahdollisimman nopeasti takaisin Waiting Roomiin. Voit tutkia veristä näppäinpaneelia uudelleen, mikäli olet ehtinyt jo unohtaa numerot.

Waiting Room:

Käytä löytämäsi avain huoneen keskellä olevaan oveen ja astu sisään.

Experiment Room:

Ihan ensimmäiseksi voit kiittää Lindaa, että tämä typerä akka ei voi edes päästää selviytyjiä sisälle, vaikka hunterit ovat valloittaneet käytävät.

Tämän jälkeen tutki huone kemikaalipullojen, first aidien, herbien ja MO diskien toivossa. Juttelemalla Lindalle suoritat yhden kentän eventeistä.

Lopuksi mene huoneen toisessa päässä olevasta ovesta.

Central Passage 2:

Juokse käytävän päähän ja käytä kemikaalipulloja hunterin kukistamiseksi. Yritä pitää mahdollisimman pientä meteliä ja olla puhumatta, jottet houkuttele lisää huntereita käytävälle. Very hardilla tämä paikka voi koitua kohtaloksesi, jos ad-libbailet turhuuksia kokoajan.

Juokse käytävän päähän ja tutki näppäinpaneelia. Muistele edellisen paneelin verisiä nappeja ja käytä niitä saadaksesi oven auki.

Esim. mikäli veriset numerot olivat 1, 4 ja 5, on mahdolliset koodit seuraavat:

145

154

415

451

514

541

Eli kokeilemalla selviää. Numerovaihtoehtoja on useita, mutta periaate on aina sama.

Kun saat oven auki, palaa takaisin ja mene käytävän puolivälissä olevasta ovesta.

West Passage:

Kävele kohti kuvaruutua ja käytä edellisen portin numeroyhdistelmää myös tässä portissa. Oven takaa voit löytää haulikon, herbejä ja/tai MO diskin. Tämän jälkeen mene käytävän toiseen päähän, poimi mahdolliset herbit tai kemikaalipullot talteen (jos tarvetta on) ja mene herbien vastapäätä olevasta ovesta.

Laser Emission Room:

Etene kohti huoneen keskellä olevaa lasi-ikkunaa. Huomaa toisella puolella olevat laserit, jotka pitää saada pois päältä päästäksesi niiden toiselle puolelle. Katkaisin on ikkunan vasemmalla puolella. Ennen kuin painat nappia, tutki huone kemikaalipullojen, herbien, pillereiden ja MO diskien toivossa. Tutki huoneen perällä oleva näyttö löytääksesi ”Settings screen”-memo.

Tämän jälkeen voit napsauttaa kytkintä ja asettaa laserit pois päältä. Tämän jälkeen poistu heti huoneesta, sillä sinulla ei ole paljoa aikaa jäljellä. Laserit palautuvat hetken kuluttua.

West Passage:

Palaa takaisin Central Passage 2:lle.

Central Passage 2:

Juokse aiemmin aukaisemasi portin toiselle puolelle ja mene ensimmäisestä ovesta. (Vasemmalla.) Varo huntereita.

Laser Emission Room:

Mikäli laserit eivät ole palautuneet, voit mennä toiselle puolelle. Mikäli laserit ehtivät palauta tässä välissä, mene takaisin toiselle puolelle ja sammuta ne pois päältä uudelleen.

Toiselle puolelle päästyäsi tutki lattia MO diskin tai first aid sprayn toivossa ja mene viereisestä ovesta.

Central Passage 3:

Täällä on paljon huntereita, joten käytä kemikaalipullojasi/handgunia tarpeen mukaan. Voit tietysti yrittää väistää vihuja, mutta tässä vaiheessa kannattaa pelata varman päälle.

Tutki ruumis liekkien edestä ja poimi Card Lv. 1 mukaasi. Käytä korttia käytävän toisessa päässä olevaan oveen ja mene ovesta.

Central Passage 2:

Täällä taas. Juokse käytävän toiseen päähän ja käytä korttia uudestaan. Avattuasi oven astu sisään, ennen kuin hunterit iskevät ryhmäsi kimppuun.

Central Passage 1:

Juokse ruumiin takana olevalle ovelle ja käytä korttia viimeisen kerran. Astu nopeasti sisään, ennen kuin hunterit käyvät päälle.

Experimentation Chamber:

Juokse huoneen toiseen päähän ja mene portaat ylös. Älä välitä huntereista, sillä he eivät pääse ryhmäsi kimppuun lasereiden takaa. Astu portaiden päässä olevasta ovesta sisään.

HUOM: Portaiden alla kasvaa vihreitä herbejä. Ota mukaan, jos tarvitset.

Observation Mezzanine:

Tutki huone first aidien, handgun roundsien ja MO diskien toivossa. Juttele Carterin kanssa, niin saat suoritetuksi yhden eventin. Carter tarvitsee kryptatun, koodilla varustetun MO-diskin. Easy- ja normal-tason pelaajat voivat ottaa tyhjän levykkeen huoneessa olevalta kärryltä. Muut joutuvat etsimään levykkeen jostain muualta, ellei sitä ole mukana. Oppaassa on mainittu levyjen mahdollisia paikkoja.

Ota ”Experiment file”-memo pöydältä ja mene huoneen päässä olevasta ovesta.

Stairwell:

Tutki paikka handgun roundsien ja kemikaalipullojen toivossa. Mene portaat alas. Tutki alempi kerros parannuspillereiden ja herbien toivossa. Mene huoneen päässä olevasta ovesta.

Central Passage 4:

Täällä on paljon huntereita, joten suosittelen jättämään huoneen tutkimisen toistaiseksi sikseen. Voit käyttää ammuksiasi huntereiden listimiseen, mutta ilmankin pärjää. Juokse kohti kuvaruutua ja varo ikkunasta hyppäävää hunteria. Mene käytävän päässä olevasta ovesta.

Central Passage 1:

Olet nyt liekkien toisella puolella. Täällä ei ole paljoa tehtävää. Mene liekkien lähettyvillä olevasta ovesta sisään.

Mainframe:

Käytä MO diskiäsi huoneen päässä olevaan laitteeseen asentaaksesi levykkeelle code-A:n. Tämän jälkeen voit tutkia huonetta parannuspillereiden, ammusten, kemikaalipullojen ja tyhjien alkoholiputelien toivossa. Lopuksi poistu, ennen kuin hunterit seuraavat sinua huoneeseen.

Central Passage 1:

Juokse takaisin Central Passage 4:een.

Central Passage 4:

Yritä vältellä huntereita parhaasi mukaan ja palaa takaisin Stairwelliin. Mikäli kuitenkin haluat tutkia huonetta, voit yrittää tappaa huntereita. Itse en kuitenkaan näe kannattavaksi jäädä tutkimaan aluetta, sillä täältä ei löydy mitään erityistä.

Stairwell:

Kiipeä portaat ylös ja palaa takaisin Observation mezzazineen.

Observation Mezzanine:

Nyt kun sinulla on code-A levyllä, voit antaa sen Carterille. Mikäli haluat, voit myös asentaa code-B:n levylle (käyttämällä huoneen nurkassa olevaa laitetta) ja antaa sen vasta sitten Carterille. Suosittelen kuitenkin antamaan levyn pelkällä code-A:lla.

Kun annat levyn Carterille, seuraa:

*Välivideo* (Mr. X Herää henkiin ja hyppää ikkunasta alas mukiloimaan huntereita.)

Videon jälkeen voit palata takaisin Experimentation laboratoryyn.

Experimentation Chamber:

Mene portaat alas ja totea Mr. X:n tekeneen tuhojaan laseraidan takana. Tutki alue ammusten, melee-aseiden, kemikaalipullojen ja first aidien toivossa. Lopuksi palaa takaisin Central passage 1:een.

Central Passage 1:

Seuraa hetken Mr. X:n ja huntereiden nyrkkimatsia ja oikean hetken tullessa livistä liekkien viereisestä ovesta East Passage 1:een.

East Passage 1:

Juokse käytävän päähän ja seuraa Lindaa ovesta. Varo huoneen keskellä seisoskelevaa hunteria.

East Passage 2:

Päästäksesi vähemmällä, odota Mr. X:n saapumista huoneeseen ja anna tämän hoidella hunterit tieltäsi. Kun hunterit on murskattu, irrota luukku oven viereiseltä seinältä potkimalla/taklaamalla. Luukkua saa taklailla pitkän tovin. Kun luukku putoaa, ryömi kolosta sisään.

Special Research Room:

Täältä löytyy monenlaista tavaraa. On parannuspillereitä, recovery basea, antivirus-pilleriä, herbejä ja huoneen perällä seinällä on kaikenlisäksi model grenade launcher. Mikäli pelaat Davidillä, voit käyttää junk partsejasi muuttaaksesi leluaseen oikeaksi aseeksi.

Poimi huoneen keskellä olevalta pöydältä ”Memo to Carter”-memo. Memossa mainitaan jotain Mr. X:n selässä olevasta pommi-systeemistä ja siitä, kuinka pommin saa aktivoitua, jos ongelmia ilmenee.

Tutki pöydänpäässä olevaa laitetta. Huomaat, että siinä on paikka MO diskille. Mikäli sinulla on mukanasi MO-disk, johon on kryptattu sekä code-A että code-B, aseta se laitteen sisään. Näin kone syöttää sinulle salaisen ”Experiment participants”-memon, jossa lukee mielenkiintoisia asioita koskien Yokoa…

Kaiken tämän jälkeen palaa takaisin East Passage 2:een.

East Passage 2:

Jatka matkaasi käytävän toiseen päähän. Tutki käytävää first aidien, sanomalehtien, meee-aseiden ja kemikaalipullojen toivossa. Mene käytävän perällä olevasta ovesta.

East Passage 3:

Jälleen kerran, annan Mr. X:n piestä hunterit, jottei sinun tarvitse haaskata ammuksiasi. Tutki käytävä first aidien ja ammusten toivossa. Mene käytävän puolivälissä olevasta ovesta.

Nursery:

Tutki huonetta kaikessa rauhassa. Kauhistele hetki huoneen takaseinällä olevia laitteita, ennen kuin aloitat esineiden tutkimisen. Voit löytää recovery baseja, kemikaalipulloja, grenade launcherin ovenviereiseltä seinältä (ANNA SEN TOISTAISEKSI OLLA!!) parannuspillereitä sekä crowbarin. Mikäli hajotit kehotuksestani luukun East Passage 2:sta, et tarvitse crowbaria enää. Lisäksi oven vastapuoleiselta pöydältä löytyy ”Researcher’s journal”-memo.

Ja nyt. Mieti kaksi kertaa, ennen kuin kosket grenade launcheriin. Mikäli David käytti junk partsejaan leluaseeseen, et tarvitse enää toista asetta. Mikäli et halua vaikeuttaa peliäsi, älä ota asetta. Sillä jos kosket aseeseen, napsahtaa ovi lukkoon ja takaseinän laitteista hyppää huntereita kimppuusi. Ovi ei aukea, ennen kuin olet tappanut hunterit.

Easy- ja normal-tasolla laitteesta hyppää yksi hunter ja senkin kukistaa launcherilla. Hard- ja very hard-tasolla laitteesta tulee kaksi hunteria ja launcherissa ei ole ammuksia valmiina. Joudut käyttämään kemikaalipulloja/handguniasi tappaaksesi otukset. Ilman asetta huoneeseen ei kannata ikinä mennä. Joten mieti. Mikäli et tarvitse launcheria, älä ota sitä. Voit poistua huoneesta ihan hyvin ilman sitä.

Kun olet tutkinut huoneen ja tehnyt päätöksesi, poistu.

East Passage 3:

Jatka matkaa käytävän toiseen päähän ja mene ovesta.

East Exit:

Tutki oven vasemmalta puolelta lattiaa herbien, kemikaalipullojen ja recovery basen toivossa. Tämän jälkeen jatka matkaasi käytävän toiseen päähän. Kun pääset Lindan lähettyville, käynnistyy...

*Välivideo* (Carter tulee paikalle näytteen kanssa. Mr. X sekoaa ja käy Carterin ja Lindan kimppuun. Linda putoaa alas ja Carter menettää henkensä.)

Videon jälkeen Mr. X on valmiina käymään ryhmäsi kimppuun. Peräänny takaisin East passage 3:een. Nopeasti, ennen kuin X käy kimppuusi.

East Passage 3:

Nyt on hyvä hetki pohtia, mitä eroa on code-A:lla ja mitä code-B:llä:

Code-A - Tekee X:stä nopean, mutta heikon. X lähtee helposti juoksemaan perääsi, mutta voit tainnuttaa tämän hetkeksi joko Kevinin magnumilla (käyttäen samalla potshotia) taikka harmailla kemikaalipulloilla.

Code-B - Tekee X:stä hitaan, mutta vahvan. X ei lähde yhtä helposti juoksemaan perääsi, mutta et voi tainnuttaa häntä millään aseella. Tätä X:ää on vaikeampi paeta.

Kun ovi aukeaa, palaa saman tien takaisin.

East Exit:

Mikäli onni on puolellasi, Mr. X on tällä välin ehtinyt kadota huoneesta. (Kiusaamaan muita pelaajia…) Tutki Carterin ruumista huoneen toisessa päässä ja ota Card Lv. 2. mikäli pelaat very hardilla, löydät myös huoneen perältä crowbarin nojaamassa seinään. Mutta edelleenkin, mikäli irrotit luukun potkimalla/taklaamalla, et tarvitse crowbaria enää. Kun olet saanut kortin haltuusi, poistu.

East Passage 3:

Juokse nopeasti käytävän toiseen päähän ja palaa East passage 2:een. Varo huntereita, sillä Mr. X ei niitä enää mukiloi kuoliaaksi.

East Passage 2:

Juokse nopeasti käytävän toiseen päähän luukun luokse. Mikäli et ole vielä aukaissut luukkua ja kannata crowbaria mukanasi, käytä sitä. Lopuksi ryömi kolosta sisään. Varo Mr.X:ää!

Special Research Room:

Mikäli X rymyää huoneessa päästessäsi huoneeseen, odota paikallasi X:n poistumista. Kun X:ää ei enää ole, voit edetä huoneen toiseen päähän ja mennä ovesta.

East Passage 1:

Juokse eteenpäin ja käytä Card Lv. 2:sta oveen. Astu nopeasti sisään varoen samalla X:ää ja mahdollisia huntereita.

Passage In Front Of Elevator:

Tutki käytävä kemikaalipullojen, melee-aseiden ja herbien toivossa. Voit hengähtää huoneessa hetken aikaa, ennen kuin jatkat matkaa. X ei seuraa sinua tänne. Kun olet valmis, mene hissillä alas.

Underground Waterworks:

Poimi hissin edestä herbit talteen ja jatka matkaasi huoneen toisesta ovesta.

Drainage Area:

Ota pari askelta eteenpäin käynnistääksesi…

*Välivideo* (Linda makaa maassa alhaalla tajuttomana.)

Videon jälkeen lähde juoksemaan reittiä pitkin. Pysähdy puolivälissä ja ota varovasti pari askelta eteenpäin. Mr. X pudottautuu ylhäältä ryhmäsi eteen ja on täällä taas riesanasi.

Mikäli käytit code-A:ta MO diskiin, voit tainnuttaa X:n käyttämällä kemikaalipulloja. Kun X on tainnuksissa, juokse tämän ohitse.

Mikäli käytit code-B:tä, ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää väistää X:n hyökkäyksiä ja päästä tämän ohitse sopivan hetken tullessa. Homma on helpommin sanottu kuin tehty. Jimin, Cindyn ja Yokon erikoisliikkeet ovat omiaan tähän tilanteeseen. Muille hahmoille voin vain toivottaa onnea.

Kun pääset X:n selän taakse, juokse henkesi edestä reitin toiseen päähän. Mikäli haluat, voit tutkia aluetta handgun roundsien ja herbien toivossa, jos vain suinkin ehdit. Lopuksi mene reitin päässä olevasta ovesta.

HUOM: Voit tietysti yrittää myös tappaa Mr. X:n, mutta ammuksia menee hukkaan ja skenaarion pääsee helposti läpi ilmankin.

Mainentance Room:

Tutki huone herbien, ammusten, sanomalehtien ja akkujen toivossa. Lopuksi mene huoneen toisessa päässä olevasta ovesta. Varo Mr. X:ää.

Underground Waterworks:

Astuessasi ovesta sisään, ota pari askelta eteenpäin ja poimi maassa oleva esine. Easy- ja normal-tason pelaajat löytävät bomb switchin, muut löytävät antivirus-pillereitä. Älä käytä bomb switchiä tavalliseen Mr. X:ään, vaan säästä se. Mr. X:ää pääsee juoksemalla pakoon.

Tämän jälkeen mene lähellä olevasta ovesta sisään.

Floodgate Control Room:

Ensimmäiseksi, tutki puulaatikoiden takana oleva paneeli. Voit löytää bomb switchin (hard, very hard) tai sitten magnum revolverin. Tämän jälkeen juokse puulaatikoiden toiselle puolelle ja työnnä vasemmanpuoleinen puulaatikko pois toisen laatikon vierestä. Lopuksi työnnä toista laatikkoa huoneen oikeassa laidassa olevaa ovea kohti, ruskean läntin päälle.

Kun laatikko on läntin päällä, maa pettää laatikon alta. Tämän jälkeen voit tutkia huonetta parannuspillereiden, herbien, first aidien, handgun roundsien, melee-aseiden ja alkoholipullojen toivossa. ”Memo scrap”-memon löytää huoneen keskellä olevalta pöydältä. Varo kuitenkin Mr. X:ää, sillä hän melko varmasti tulee huoneeseen riehumaan jossain vaiheessa.

Kun olet valmis, hyppää laatikon tekemästä reiästä alas.

Emergency Materials Storage:

Saapuessasi alas, listi jättiläishämähäkki käyttäen magnum revolveria, kemikaalipulloja taikka grenade launcheria. Voit tietysti yrittää väistellä hämähäkkiä parhaasi mukaan.

Hyppää alas korokkeelta. Mikäli pelaat Markilla, voit työntää isoa rahtilaatikkoa huoneen nurkassa. Alta paljastuu recovery pillsejä. Mikäli pelaat Davidillä, voit avata huoneessa olevan paneelin. Takaa paljastuu handgun roundseja.

Ja nyt. Oletetaan, että sinulla on tarvetta lisätavaralle. Palaa hieman takaisin, kiipeä oikealla puolella olevalle korokkeelle ja hajota lankkuaitaus. Kun aitaus hajoaa, mene tasanteen toiselle puolelle. Juokse pienen käytävän toiseen päähän ja kiipeä tikkaat ylös. Käytävän puolivälissä saattaa olla zombie, joten varo.

Mainentance Passage 1:

Kun pääset ylös, varo lähistöllä pyöriviä zombeja. Voit lopettaa heidän päivänsä magnum revolerilla, mikäli haluat päästä helpommalla. Tämän jälkeen voit tutkia huonetta first aidien, grenade roundsien, melee-aseiden ja herbien toivossa.

Ota alueen kartta isosta karttataulusta käytävän puolivälissä ja avaa lukko käytävän päässä olevasta ovesta. Tämän jälkeen palaa takaisin tikkaiden luokse, mutta mene ensin viereisestä ovesta sisään.

Mainentance Passage 2:

Tutki alue bomb switchin, melee-aseiden, akkujen, sanomalehtien ja first aidien toivossa. Tämän jälkeen mene käytävän toisesta ovesta sisään. Mikäli et tappanut zombeja edellisellä käytävällä, ne saattavat seurata sinua tänne. Syytä siis varoa.

Break Room:

Tutki huone ammusten, first aidien, melee-aseiden ja akkujen toivossa. Alyssa voi käyttää lockpickiään avatakseen huoneessa olevan kaapin. Sisältä voi löytyä haulikko tai melee-aseita. Lopuksi poistu.

Mainentance Passage 2:

Mene viereisestä ovesta.

Mainentance Passage 1:

Mikäli ehdit, mene tikkaita pitkin alas. Jos zombiet käyvät päälle, käytä ovea käytävän toisessa päässä poistumiseen.

Floodgate Control Room:

Täällä taas! Hyppää takaisin alas, ennen kuin Mr. X iskee sinua nyrkeillään.

Emergency Materials Storage:

Nyt mene alueen toiseen päähän, lähelle nostokurkea ja kiipeä vasemmalla puolella olevien laatikoiden päälle. Kiipeä ilmastointiluukusta sisään.

Mainentance Passage 3:

Mikäli pelaat Davidillä, voit avata (jälleen kerran) paneelin ottaaksesi sen sisältä recovery pillsejä/haulikon ammuksia. Maasta saattaa löytyä myös jotain kivaa. Tämän jälkeen mene portaat alas ja valmistaudu yllätykseen.

Kyllä vain. Kaksi zombia nousee ylös veden alta samalla saartaen sinut. Toinen edestä, toinen takaa. Juokse edellä olevan luokse ja käytä magnum revolveria jälleen kerran riidan selvittämiseksi. (Mikäli ammuksia vielä on jäljellä.) Voit myös yrittää taklata zombia, mutta et pääse häntä helposti pakoon, johtuen vedestä.

Kun edessä oleva zombie on nujerrettu, juokse nopeasti käytävän päässä oleville tikkaille. Kiipeä tikkaat ylös, ennen kuin toinen zombie ehtii luoksesi pudottamaan sinut alas.

HUOM: Veden alta saattaa löytyä jotain mukavaa, kuten bomb switch.

Old Waterway:

Kiipeä tikkaat ylös ja jatka matkaasi. Taklaa vastaantulevaa zombieta päästäksesi tämän ohitse. Juokse eteenpäin, kunnes tulet risteykseen. Käänny vasemmalle ja jatka matkaasi reitin päähän. Käänny kohti kuvaruutua ja mene läheisestä ovesta.

Ota grenade roundsit oven viereiseltä laatikolta ja jatka matkaasi. Kävele jonkin matkaa, kunnes tulet pienen hökkelin kohdalle. (En tiedä, miksi kutsua sitä…) Hökkelin sisältä voit löytää first aid sprayn, handgunin, shotgun roundseja ja/tai recovery pillsejä.

Tämän jälkeen jatka matkaasi eteenpäin, kunnes tulet suurelle aukiolle. (Jota kansoittaa jättiläishämähäkki ja lukuisat zombiet.) Väistele vihollisia parhaasi mukaan ja etene risteyksestä ”ylöspäin”. Juokse käytävän päähän ja hyppää kuilusta alas.

HUOM: Reittien varrelta saattaa löytyä monenlaisia herbejä. Ota, jos tarvitset.

Drainage Area:

Alas pudotessasi odota muita tiimiläisiäsi, jota he ehtivät tulla mukaasi. Kun kaikki ovat paikalla, juokse Lindan luokse.

HUOM: Mikäli haluat, voit kulkea kohti pimeää aluetta toisessa päässä aluetta, mennäksesi tutkimaan läheisiä alueita pienesineiden toivossa.

*Välivideo #1* (Linda löydetään ja hän palaa vähitellen tajuihinsa. Linda kertoo jotain Umbrellan toiminnasta ja kiroaa samalla hukkaan mennyttä näytettä. Samalla maa alkaa täristä…)

*Välivideo #2* (Vesi huuhtoo pelaajat mukanaan.)

Ja nyt, peli etenee hieman eri tavalla. Riippuen valinnoistasi ja pelimoodistasi:

Offline:

Mikäli tapoit Mr. X:n Underground waterworksissä, vesi ei huuhdo sinua mitenkään.

Mikäli et tappanut Mr. X:ää (kuten käskin), vie virta sinut uuteen paikkaan. Kirjoita tekstihakuun ”Canal” jatkaaksesi oppaan lukemista.

Online:

Mikäli hyppäsit kuilusta alas Drainage arealle ennen Linda-videon laukaisua, virta vie sinut mukanaan. Kirjoita tekstihakuun ”Canal” jatkaaksesi oppaan lukemista.

Mikäli et hypännyt kuilusta alas ennen Linda-videota, alas hypätessäsi putoat tavalliseen tapaan Drainage arealle. Kuitenkin joudut kulkemaan eri reittiä pitkin päästäksesi pois täältä.

Oletetaan, että et ole noudattanut käskyäni ja olet mennyt tappamaan Mr. X:n Waterworkseillä. (Ei se mitään…) Selostan kuinka pääset pois viemäristöstä, mikäli vesi ei vienyt sinua mukanaan. Back to the game!

Drainage Area:

Kun video loppuu, ota 6-sided valve handle seinältä ja lähde kävelemään alueen toiseen päähän. Astu pimeälle alueelle päästäksesi seuraavaan huoneeseen.

Underground Waterworks:

Pari zombia tekee sinulle seuraa. Mikäli Magnumissa on vielä kuteja, ammu zombit. Muussa tapauksessa ohita heidät taklaamalla ja juoksemalla ohitse. Alueella ei ole mitään erikoisia esineitä, joita kannattaisi poimia.

Juokse reitin toiseen päähän ja kulje kohti pimeyttä.

North Waterworks:

Kulje hieman eteenpäin. Käytä valvea laitteeseen alueen puolivälissä oleviin tikkaihin saadaksesi ne alas. Kiipeä tämän jälkeen ylös.

Mikäli tiimissäsi ei ole Davidiä ja tekoäly-David häipyi pelin alussa, tapaat hänet täällä… Zombiena. Häntä ei ole pakko tappaa, mutta voit käyttää Magnumisi viimeiset ammukset häneen, mikäli niitä vielä on jäljellä.

Tutki toista laitetta käytävän vasemmassa kulmassa. Laite on hyvin samannäköinen mitä alhaalla ollut laite, johon käytit juuri valveasi. Kuitenkaan sama valve ei kelpaa tähän, joten joudut etsimään uuden.

Nyt. Juokse käytävän toiseen päähän ja astu ovesta sisään.

Underground Waterworks:

Täällä taas! (Palasit juuri alueen ylemmälle tasolle, daa!) Juokse alueen toiseen päähän ja mene ovesta takaisin Mainentance Roomiin.

Mainentance Room:

Mene huoneen keskellä olevan laitteen luokse ja käytä valveasi siihen. Kun laitetta on kerran käännetty, tutki valveasi. Huomaat, että se on muuttunut nyt 4-sided valveksi. (Miten vit…?) Nyt palaa takaisin.

Underground Waterworks:

Muitta mutkitta, juokse alueen toiseen päähän ja mene ovesta.

North Waterworks:

Juokse käytävän toiseen päähän ja käytä uutta valveasi laitteeseen. Tikkaat käytävän perällä laskeutuvat ja voit kiivetä niitä pitkin ylös. Poimi maasta herbit mukaasi, mikäli tunnet tarvetta niille ja mene tikkaat ylös.

Main Street South:

Päästessäsi ylös, tutki alue ammusten, parannusvälineiden ja herbien toivossa. Tämän jälkeen etene kohti alueen vasenta reunaa…

*Välivideo * (Mr. X ryömii romuläjän alta ja tekee pienen muodonmuutoksen…)

No tätähän me tässä kaipasimmekin. Nyt X on rumempi, nopeampi ja tappavampi kuin koskaan. Tyrantilla on tapana huitoa käsillään edestakaisin tehdessään vahinkoa pelaajille. Kun Tyrant pysähtyy ja nostaa kätensä kasvojensa korkeudelle, JUOKSE POIS EDESTÄ! Tyrant valmistautuu tällöin instant kill-iskuunsa ja mikäli tämä onnistuu siinä, kuolet.

Tyrantin kukistamiseen kannattaa käyttää bomb switch-säädintä. Odota että tyrant pääsee tarpeeksi lähelle sinua. (Memo to Carter sanoo, että säädin ei kanna 6 jalkaa/182,88 senttimetriä pidemmälle.) Kun tyrant on lähelläsi, tähtää säätimellä tyrantia ja pidä säätimen näppäimiä kaksi sekuntia pohjassa. Tämän jälkeen pommin pitäisi vaikuttaa.

Jos sinulla riittää ammuksia Tyrantin kukistamiseksi, käytä niitä! Muussa tapauksessa juokse henkesi edestä.

Juokse pimeään koloon alueen vasemmassa yläreunassa päästäksesi toiselle alueelle.

Main Street North:

(Tuttu alue alkuvideosta?) Juokse alueen keskellä olevan kopterin sisälle, ennen kuin Tyrant iskee kyntensä sinuun. Älä piittaa alueella olevista tavaroista.

Inside The Helicopter:

Tutki kopteri parannusvälineiden ja lisäammusten toivossa. Ota memo helikopterin vasemmalla puolen olevilta penkeiltä. Mene kopterin perälle ja puhu Rodriquezin kanssa suorittaaksesi eventin. Tämän jälkeen voit palata takaisin ulos.

HUOM: Onlinessa voit jäädä kopteriin odottamaan muita tiimiläisiäsi + lähtölaskennan alkamista. Mikäli mitään ei kuitenkaan tapahdu pitkään aikaan, voit edetä oppaan mukaisesti eteenpäin.

Main Street North:

Mikäli Tyrant ei ole riesanasi, voit tutkia aluetta pienesineiden toivossa. Muussa tapauksessa voit unohtaa asian, sillä sinulla ei riitä yksinkertaisesti aikaa sille.

Juokse alueen pohjoispäähän ja mene portaat ylös.

HUOM: Tuttuja paikkoja odotettavissa myös OB1:n ensimmäisestä skenaariosta. ;-)

Footbridge:

Täällä ei juuri esineitä ole, joten juokse ”siltaa” pitkin eteenpäin. Mene reitin päässä olevat portaat alas.

Behind The Residential Area:

Juokse portaat alas ja poimi tarpeelliset tavarat reitin varrelta talteen. Päästessäsi viimeiset portaat alas, seuraa…



*Välivideo * (Linda kävelee hotellin ovelle ja saa luodista jalkaansa. Arnold ammuskelee zombeja moottoritieltä ja käy mielenkiintoisen keskustelun vieraan miekkosen kanssa…)



Kun video loppuu, pyydän varovaisuutta. Alue kuhisee maamiinoja, jotka voivat räjähtäessään saada pelaajan dangerille. Tutki vieressä olevan sotilaan ruumis löytääksesi memon ja mine detectorin.


Ota mine detector käyttöön ja etsi miinoja sen avulla. Kun laite rupeaa piippaamaan kiivaasti, vaihda handgun hahmollesi ja ammu miinat. Jatka tätä, kunnes pääset valkoisen pakettiauton luokse. Käänny oikealle ja mene läheisestä ovesta.



Office Building Warehouse:


Ota aseet käyttöösi ja tapa huoneessa olevat zombiet. Huoneen tutkiminen on turhaa, sillä emme tarvitse lisäesineitä enää. Juokse hyllyjen välistä huoneen toiseen päähän ja mene portaiden päässä olevasta ovesta.



Office Building 1F:


Kävele käytävää pitkin, kunnes tulee…



*Välivideo * (Arnold saa selville vieraan miekkosen aikeet ja jättää tämän oman onnensa nojaan hänen tehtävänsä kanssa. Rodriquez saa viestin radiopuhelimellaan ja valmistautuu lähtöön.)



Kun video loppuu, lähtölaskenta käynnistyy. (3 min.) Tässä ajassa on mahdotonta ehtiä Lindan luokse Apple Inn:iin, joten käänny suosiolla takaisin ja palaa helikopterille.



HUOM: Voit tietysti jäädä odottamaan ajan umpeutumista ja käydä Nyx-taistoon, mutta neuvon tässä ”noob-ystävällistä” ratkaisua. Kokeneet pelaajat tuskin lukevat tätä opasta…



Office Building Warehouse:


Juokse huoneen toiseen päähän ja mene ovesta.



Behind The Residential Area:


Juokse takaisin portaille ja kapua portaat ylös. Varo Tyrantia, mikäli et ole tappanut sitä.



Footbridge:


Juokse sillan toiseen päähän ja mene portaat alas. Varo Tyrantia…



Main Street North:


Viimeinen etappi. Juokse helikopterin sisälle, ennen kuin Tyrant iskee kyntensä sinuun. (Mikäli siinä yhä henki pihisee.)



Inside The Helicopter:


Nyt olet turvassa ja käytännössä läpäissyt skenaarion. Odota ajan umpeutumista, jolloin käynnistyy…



*Loppuvideo* (Helikopteri nousee ilmaan ja lentää ohjusten halki kohti vapautta. Videossa näytetään pätkä, kuinka ohjusten osumisesta ja tehtävän onnistumisesta raportoidaan. Tämän jälkeen ihmiset tuijottavat kaukana jossain Raccoon Cityn yläpuolella leijuvaa savupilveä ja kauhistelevat tilannetta. Lopuksi hahmosi tekee pohdintojaan.)



*Lopputekstit* (Ei ole pakko katsoa. Et jaksa kumminkaan…)



*Epilogi-video* (Koska Lindaa ei pelastettu, näytetään lopuksi Bad epilogue-video, jossa kertoja kertoo Raccoon Cityn tuhosta ja siitä miten ihmiset suhtautuivat tilanteeseen.)





Tämä on pitkä skenaario, mutta pelaamisen arvoinen kokemus. Juonellisesti myös todella mielenkiintoinen kokemus. Hieno päätös tälle pelille, mutta ei vedä vertoja OB1:n päätösskenaariolle.



MUTTA!


Mikäli vesi huuhtoi sinut Drainage arealla mukanasi, peli jatkuu yhä. Tässä siis opastus toiselle reitille:



Canal:


(Tuttu paikka OB1:stä?) Kun hahmosi palaa tajuihinsa ja nousee ylös, tutki aluetta herbie, uusien aseiden (Assault Rifle/Submachine Gun) ja first aidien toivossa. Juokse käytävän päähän ja hyppää alas korokkeelta. Tutki alue ammusten ja herbien toivossa ja juokse käytävän päähän. Kapua tikkaat ylös.



In Front Of Apple Inn:


Kun pääset tikkaat ylös, ota pari askelta eteenpäin käynnistääksesi…



*Välivideo * (Linda kävelee hotellin ovelle ja saa luodista jalkaansa. Arnold ammuskelee zombeja moottoritieltä ja käy mielenkiintoisen keskustelun vieraan miekkosen kanssa…)



Kun video loppuu, huomaat että Arnold on ottanut nyt tiimisi kohteekseen ja ammuskelee aseellaan sinua. (Hullu se on…) Kun kuulet/näet ammusten kimpoilevan, juokse heti suojaan. Arnold ampuu aseellaan neljä kertaa kerrallaan, ainoastaan viimeinen laukaus voi osua sinuun.


Osuman saadessasi, hahmosi joutuu dangerille. Toisesta osumasta putoat kontallesi. Joten Arnoldin kanssa kannattaa olla varovainen. Parannusvälineitäkin kannattaa varata mukaan, sillä Arnoldin lisäksi myös miinat ovat riesana.


Laukauksia on hyvin vaikeaa väistää, mutta Yokon, Cindyn ja Jimin väistöliikkeillä pystyt suojaamaan itseäsi. Parhaiten vältät laukaukset pysyttelemällä suojaisessa paikassa.



Ensimmäiseksi, juokse tikapuiden taakse ja mene suojaan kujalle. Kujan perältä voit käydä poimimassa herbin mukaasi, mikäli on tarvetta.


Kun olet valmis, yritetään uudestaan. Juokse nopeasti tien toiselle puolelle ja astu Apple Innin etuovesta sisään. Tutki eteinen first aidien ja herbien toivossa. Astu lopuksi palo-ovesta sisään.



Apple Inn:


Täältä löydät haavoittuneen Lindan. Mikäli haluat parhaan mahdollisen lopun ja nähdä hahmon oman epilogi-loppuvideon, sinun tulee pelastaa Linda joko viemällä hänet helikopteriin tai jeeppiin. Asiasta on opastusta lisää, mutta nyt. Tee päätöksesi Lindan suhteen; haluatko pelastaa hänet saadaksesi paremman loppuvideon, vai riittääkö että saat pelastettua oman nahkasi?


Kun olet päätöksesi tehnyt, tutki huone ammusten ja parannusvälineiden toivossa. Lopuksi palaa takaisin kadulle.



In Front Of Apple Inn:


Juokse tien ylitse varoen samalla Arnoldin ammuksia. Mikäli tuot Lindan mukanasi, suosittelen äärimmäistä varovaisuutta. Tien yli voi olla hieman vaikeaa päästä Lindan kanssa, joten suosittelenkin käyttämään tällaista kikkaa:


Kun kuulet laukaukset, odota paikallasi neljättä laukausta. Hetkeä ennen neljättä laukausta, päästä ote Lindasta, jolloin animaatio suojaa sinua ja Lindaa osumalta. Kun neljäs laukaus osuu ja (toivon mukaan) menee huti, ota Lindasta uudelleen kiinni ja jatka matkaasi. Toista tarvittaessa.


Kun pääset toiselle puolelle katua, jatka matkaasi vasemmalle ja mene kujan päässä olevaan nurkkaan. Hengähdä hetki ja ota pistooli/sub-machine gun valmiiksi. Rupeamme nyt räiskimään hieman miinoja.


Miinat ovat hyvin nähtävissä, mutta ne ovat sen verran pieniä, että niitä voi olla välillä vaikeaa paikantaa. Mikäli astut miinan päälle, joudut dangerille.


Tähtäile pistoolilla ympäriinsä ja ammuskele eri alueille. Kuullessasi rusahduksia, ammuskele samaan paikkaan niin kauan, kunnes saat tuhottua miinan. Yleensä pari laukausta riittää. Ensimmäinen miina on lähellä nurkkausta jossa parhaillaan seisoskelet, joko sinisen roskiksen juurella, tai sitten tieviittojen ja muiden romujen seassa, kujan toisella puolella. Toista miinaa joudut ammuskelemaan hieman kauempaa kujan toisesta päästä, samalla varoen Arnoldia.


Kun miinat on tuhottu, etene eteenpäin varoen Arnoldia. Kun pääset kujan perälle, tutki alue lisäammusten toivossa ja mene ovesta roskisten vierestä.



HUOM: Roskis-ovesta katsoen, toisella puolen aluetta saattaa olla first aideja. Kuitenkaan niiden hakeminen ei ole kannattavaa, sillä Arnoldia on vaikeaa väistää katua ylittäessä. Lisäksi alueella on lisää miinoja. Helpommalla pääset, jos vain olet käymättä alueella.



Construction Side:


Varo zombia, joka kyttää sinua nurkan takana. Mikäli Linda on mukanasi, ammu zombie käyttäen sarjatuliaseitasi/magnumiasi. Muussa tapauksessa voit töniä zombieta ja räjäyttää lähistöllä olevan miinan zombilla. Miina on sijoitettu joko kaivurin taakse, tai sitten kaivurin vasemmalla puolella olevan romuläjän lähettyville.


Tämän jälkeen tutki aluetta ammusten, herbien ja first aidien toivossa. Kaivurin edestä saatat löytää first aidin tai uuden magnumin.


Mene kaivurin etupuolelle ja ala taas ammuskella miinojen perään. Kun saat miinan tuhottua, jatka eteenpäin. Tutki aluetta parannusvälineiden ja ammusten toivossa ja mene alueen perällä olevasta ovesta. Mikäli zombie makaa oven edessä ja Linda on mukanasi, ammu zombie kuoliaaksi. Muussa tapauksessa voit juosta sen ylitse.



Under The Highway Overpass:


Mikäli Linda on mukana, ota ase valmiiksi ja ammu lähistöllä olevat zombiet. Muussa tapauksessa voit yrittää juosta otuksia pakoon.


Täällä on ihan turhaa haaskata ammuksia miinojen tuhoamiseen, joten annan pienen vinkin niiden väistämiseen:


Kävele mahdollisimman keskellä tietä, välttäen kontaktia autojen ja muiden esineiden kanssa. Miinat on yleensä sijoitettu autojen lähettyville.


Etene aluetta eteenpäin, kunnes tulet toiseen päähän. Auton takana on talo, jonka tuplaovista voi astua sisään. Mikäli et halua tutkia aluetta miinojen ja zombien vuoksi, astu tuplaovista sisään.



HUOM: Alueen puolivälissä olevan auton takakontista löytyy sinko, jossa on yksi panos. Aseelle voi olla käyttöä varsin pian. Varo kuitenkin miinaa, joka on useimmiten sijoitettu aivan auton takaosaan.



Office Building 1F:


Tutki nurkkaus lisäammusten toivossa, odota että ryhmä kokoontuu huoneeseen ja jatka matkaa eteenpäin. Seuraa…



*Välivideo * (Arnold saa selville vieraan miekkosen aikeet ja jättää tämän oman onnensa nojaan hänen tehtävänsä kanssa. Rodriquez saa viestin radiopuhelimellaan ja valmistautuu lähtöön.)



Kun video loppuu, lähtölaskenta käynnistyy. (3 min.) Nyt on aika tehdä lopullinen päätös; jeeppi vai helikopteri?


Jeeppi: Ryhmä jää odottamaan ajan umpeutumista ja etenee sitten käytävällä olevasta ovesta Nyx-taistoon.


Kopteri: Ryhmä kiirehtii käytävän päässä olevasta ovesta eteenpäin, suunnistaa rakennuksesta ulos ja yrittää selvittää tiensä helikopterille ennen ajan umpeutumista.



Ensinnä neuvotaan kopteri-reitti. Mikäli päätit ottaa jeeppi-reitin, kirjoita sanahakuun ”Back In The Office Building 1F” jatkaaksesi oppaan lukemista.



Office Building 1F (3min aikaa.)


Kiirehdi huoneen toisessa päässä olevaan oveen. Mikäli tarvitset, poimi kartta käytävän puolivälissä olevan oven edestä.



Office Building Warehouse:

Huolimatta siitä onko Linda mukana vai ei, kannattaa tappaa huoneessa mekkaloivat zombiet. Käytä sarjatuliaseita/magnumia. Kun vihut on hoideltu, tutki huone lisäammusten ja herbien toivossa. Astu huoneen perällä olevasta ovesta ulos.

Behind The Residential Area:

Viimeiset miinat! Ota ase valmiiksi ja räiski ympärillesi. Miinoja on voitu sijoittaa nenäsi eteen varsin näkyvästi. Varmista myös aseellasi parin laukauksen avulla, onko viereisen pakettiauton alla miinoja piilossa. Tämän jälkeen jatka matkaasi eteenpäin.

*Välivideo * (Mr. X ryömii romuläjän alta ja tekee pienen muodonmuutoksen…)

Ota kaikki jäljellä olevat aseet esille ja juokse kohti tyrantia. Alueella saattaa olla vielä lisää miinoja, mutta meillä ei ole aikaa nyt jäädä niitä räjäyttelemään.

Lähesty tyrantia rohkeasti ja käytä aluksi sinkoa, tämän jälkeen kranaatinheitintäsi. Kun otollinen hetki tulee ja tyrant on poissa tolaltaan (code-A) ota bomb switch esille ja käytä sitä tyrantiin. Pidä säädintä kaksi sekuntia pohjassa ja seiso vähintään kuuden jalan päässä kohteesta. Mikäli ”kaukosäädin” vaikuttaa, otus lyyhistyy maahan elottomana.

Kun tyrant on tuhottu, etene eteenpäin ja mene pitkät portaat ylös.

Footbridge:

Juokse sillan toiselle puolelle ja mene portaat alas.

Main Street North:

Viimeinen etappi. Juokse alueen keskellä olevan helikopterin sisälle takaosassa olevasta luukusta.

Inside The Helicopter:

Käytännössä olet jo läpäissyt skenaarion. Odota ajan umpeutumista, jolloin käynnistyy…

*Loppuvideo* (Helikopteri nousee ilmaan ja lentää ohjusten halki kohti vapautta. Videossa näytetään pätkä, kuinka ohjusten osumisesta ja tehtävän onnistumisesta raportoidaan. Tämän jälkeen ihmiset tuijottavat kaukana jossain Raccoon Cityn yläpuolella leijuvaa savupilveä ja kauhistelevat tilannetta. Lopuksi hahmosi tekee pohdintojaan.)

*Lopputekstit* (Ei ole pakko katsoa. Et jaksa kumminkaan…)

*Epilogi-video*

(Mikäli Linda pelastettiin, näytetään lopuksi video, jossa selviää kuinka hahmosi viettää elämäänsä katastrofin jälkeen.)

(Mikäli Lindaa ei pelastettu, näytetään lopuksi Bad epilogue-video, jossa kertoja kertoo Raccoon Cityn tuhosta ja siitä miten ihmiset suhtautuivat tilanteeseen.)

Tämä on pitkä skenaario, mutta pelaamisen arvoinen kokemus. Juonellisesti myös todella mielenkiintoinen kokemus. Hieno päätös tälle pelille, mutta ei vedä vertoja OB1:n päätösskenaariolle.

MUTTA!

Mikäli päätit edetä jeeppi-reittiä pitkin, tai mikäli aika ehti loppua ennen kopteriin astumista, peli jatkuu eteenpäin. Jatka lukemista:

Back In The Office Building 1F (ajan loputtua.):

Kun aika loppuu, seuraa…

*Välivideo * (Kopteri nousee ilmaan ja valmistautuu lähtöön. Vieras miekkonen yrittää ampua kopteria alas, mutta Rodriquez onnistuu väistämään. Kuitenkin kopterin rahti putoaa maahan ja tuhoutuu. Sotilaiden lähestyessä konttia, lonkerot hyökkäävät heidän kimppuunsa. Lopuksi otus imaisee kuolleet sotilaat itseensä.)

Videon jälkeen, lähesty varoen käytävän keskellä olevaa ovea. Ovi rysähtää alas ja oven takaa astelee zombie. Tapa zombie ja astu ovesta sisään. Tutki käytävä ammusten toivossa ja mene portaat ylös.

Office Building Stairwell:

Lataa aseesi valmiiksi ja etene ylöspäin mahdollisimman nopeasti. Ylhäältä lappaa lisää zombeja jatkuvasti. Mitä hitaammin etenet, sitä enemmän vihollisia tulee lisää. Matkalla ylös saatat löytää lisäammuksia aseisiisi. Ota mukaan.

Kun olet huipulla, mene ovesta ulos.

Rooftop:

Poimi ovea vastapäätä oleva memo talteen. Luettuasi memon, saatat saada selville vieraan miekkosen suunnitelman.

Tämän jälkeen mene toiselle puolelle kattoa ja valmistaudu hyppäämään. Kun hahmo valmistautuu ponnistamaan, näpyttele X- ja Ylös-nappia nopeasti, varmistaaksesi hypyn onnistumisen. Mikäli hyppy menee silti pieleen ja hahmo jää roikkumaan laidalle, jatka näpyttelyä niin kauan, kunnes hahmo nousee ylös. Päästyäsi toiselle puolelle, jää odottamaan ja auttamaan muita pelaajia hyppyjen ajaksi.

Kun kaikki pelaajat ovat tien toisella puolella, jatka matkaasi eteenpäin.

HUOM: Mikäli Linda on mukanasi, hän jää odottamaan talon katolle siksi aikaa, kunnes rakennatte hänelle sillan kuilun ylitse. Ei kipeällä jalalla pysty hyppäämään.

Rooftop – Elevated Railway:

Astuessasi alueelle, seuraa…

*Välivideo * (Tyrant kiipeää reunaa pitkin ylös. Kuitenkin lonkerot sieppaavat tyrantin ja otus imaisee hänet itseensä…)

Se on Nyx. Valmistaudu viimeiseen taistoon.

=========================================

POMO – NYX

Taistelusuunnitelma: Nyx on varsin hidas toveri. Kuitenkin jos menet otusta liian lähelle, saattaa tämä pahimmassa tapauksessa imaista sinutkin itseensä. (Hyvin harvinaista.) Tämän sattuessa ainoa tapa päästä pois pinteestä on se, että tiimiläisesi pelastavat sinut tappamalla Nyxin, ennen kuin virusmittarisi kasvaa täyteen.

Lisäksi Nyx hyökkää jaloista tulevien lonkeroiden avulla, mikäli olet liian lähellä häntä. Välillä tämä saattaa pysähtyä ja syöstä lihakokkareita selästään, jotka tämä lennättää pelaajan niskaan. Lihakokkareilta voit suojautua joko juoksemalla pois alta, tai käyttämällä esim. Yokon konttausliikettä. Muut suojausliikkeet eivät tehoa kamalan hyvin lihakokkareita vastaan.

Tutki aluksi aluetta ammusten toivossa ja ala räiskiä Nyxiä. Yritä tähdätä aseesi Nyxin mahaan, jotta tämän sydän tulee esille. Kun sydän on näkyvissä, ammu aseellasi siihen. Nyx menettää energiaa vain sydämeen kohdistetuista iskuista.

Asevalinta: Aluksi kannattaa herätellä sydäntä sarjatuliaseilla ja haulikolla. Kun sydän on auki ja Nyx väsähtää kumoon, mene tämän eteen ja suuntaa sinko/bomb switch kohti sydäntä. Mikäli onnistut osumaan Nyxiä, saattaa tämä jopa hyvässä lykyssä kuolla.

Mikäli sinko ja kaukosäädin eivät saa Nyxiä lannistumaan, jatka ampumista viimeiseen luotiin saakka. Lopuksi voit turvautua puukkoon, jonka löytää kuroma-auton sisältä. Yllättäen puukkokin on varsin tehokas ase Nyxiä vastaan, Davidin comboa käyttäen vielä tehokkaampi. Eri asia onkin se, että kuka uskaltaa mennä niinkin lähelle Nyxiä…

=========================================

Kun Nyx on kukistettu, seuraa…

*Välivideo * (Nyx murenee osiin ja tuhoutuu lopullisesti. Kaikki Nyxissä olleet ruumiit putoavat maahan.

Videon jälkeen riennä takaisin auttamaan Lindaa. Juokse kuilun lähettyville ja tutki isoa rautapalasta. Käytä rautalaattaa rakentaaksesi Lindalle silta kuilun ylitse. Kun silta on rakennettu, mene kuilun toiselle puolelle hakemaan Linda ja ohjaa tämä jeepin lähettyville.

Kun pääset tarpeeksi lähelle jeeppiä, Linda päästää otteestasi irti ja kävelee itse jeepin vierelle. Nyt voit huoletta astua jeepin perälle, nousta lavalle ja päättää skenaarion.

*Loppuvideo* (Helikopteri nousee ilmaan ja lentää ohjusten halki kohti vapautta. Videossa näytetään pätkä, kuinka ohjusten osumisesta ja tehtävän onnistumisesta raportoidaan. Tämän jälkeen ihmiset tuijottavat kaukana jossain Raccoon Cityn yläpuolella leijuvaa savupilveä ja kauhistelevat tilannetta. Lopuksi hahmosi tekee pohdintojaan.)

*Lopputekstit* (Ei ole pakko katsoa. Et jaksa kumminkaan…)

*Epilogi-video*

(Mikäli Linda pelastettiin, näytetään lopuksi video, jossa selviää kuinka hahmosi viettää elämäänsä katastrofin jälkeen.)

(Mikäli Lindaa ei pelastettu, näytetään lopuksi Bad epilogue-video, jossa kertoja kertoo Raccoon Cityn tuhosta ja siitä miten ihmiset suhtautuivat tilanteeseen.)

Tämä on pitkä skenaario, mutta pelaamisen arvoinen kokemus. Juonellisesti myös todella mielenkiintoinen kokemus. Hieno päätös tälle pelille, mutta ei vedä vertoja OB1:n päätösskenaariolle.

Tässä oli pelin viimeinen skenaario. Toivottavasti tämä opas oli edes hieman sinulle hyödyksi. Nyt voit kokeilla pelata Eliminationeita ja Showdowneja, joita aukeaa collectioniin sitä mukaan, kun pelaat skenaarioita läpi.

<>Funkee kuittaa!